Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Naantali haluaa saaristokunnaksi

Saaristo-osakunta Naantali haluaa tulla nimetyksi saaristokunnaksi vuoden 2020 alusta lähtien, kun valtioneuvoston nykyisen asetuksen voimassaolo päättyy. Naantalin kaupunginhallitus käsitteli asiaa maanantaina ja päätti esittää muutosta maakuntahallitukselle, joka puolestaan tekee koko maakuntaa koskevan esityksen maa- ja metsätalousministeriölle syyskuun aikana. Naantali haki saaristokunta-asemaa viimeksi syksyllä 2015, jolloin ministeriö ei kuitenkaan muutosta tehnyt. Kaupungin saaristoisuus kasvoi vuonna 2009, kun siihen liittyivät saaristokunnat Rymättylä ja Velkua sekä saaristo-osakunta Merimasku sekä vuonna 2011 Maskun saaristo-osat Lempisaari ja Livonsaari. Kaupungin vesialue on maa-aluetta suurempi ja väestöstä 30 % asuu asetuksen mukaisissa saaristo-osissa.   Kaupunginhallitus perustelee saaristokunnaksi nimeämistä maantieteellisten seikojen lisäksi muun muassa saaristosta aiheutuvilla todellisilla kustannuksilla, sillä saaristo-olosuhteissa tapahtuva palvelutuotanto on kalliimpaa kuin mantereella. Kaupunki on säilyttänyt saariston peruspalvelut, investoinut saaristoon ja säilyttänyt sen elävänä. Vuosina 2009–2018 on laskettu kaupungin investoineen saaristoalueille kunnallistekniikkaan ja aluekohteisiin vajaa 2 miljoonaa, vesihuoltoon 4,3 miljoonaa ja kiinteistöihin 2,2 miljoonaa. Tulevia merkittävimpiä investointeja on tiedossa noin 9 miljoonaa, joista suurimmat Velkuan koulu ja Rymättylän paloasema. Kaupunginhallitus toteaa, että saaristokunta-asema turvaisi Naantalin mahdollisuudet huolehtia lainsäädännön edellyttämistä velvoitteista ja jatkossakin osallistumisen saariston kehittämiseen.