Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Naantalin asuntomessutonttien haku käynnissä

Naantalissa on käynnistynyt asuntomessutonttien haku Lounatuulesta Luonnonmaan saarelta. Haettavana on 16 omakotitonttia ja viisi loma-asuntotonttia. Näiden lisäksi on neljä useamman asunnon yhtiömuotoisen rakentamisen tonttia ja yksityisiltä myyjiltä ainakin kolme tonttia, joille rakentaminen on saman kaavan mukaista. Tonttien haku päättyy lokakuun lopussa ja rakentajat valitaan vuoden loppuun mennessä. Varauspäätöksestä tiedotetaan hakijoille tammikuussa. Niille, joille haku ei tärppää, kaupunki pyrkii löytämään sopivan tontin alueen pohjoispuolelta tai muualta kaupungista. Kunnallistekniikan rakentaminen alueella on alkamassa ja valmistuu vuoden kuluttua, jolloin myös varsinainen talojen rakentaminen alkaa. Asuntomessut ovat vuonna 2022. – Tontteja kohtaan on ollut kiinnostusta, olemme positiivisella mielellä, kertoo asuntomessujen projektipäällikkö Timo Tirri . Kaupunki järjesti yleisötilaisuuden asuntomessualueen rakentamisesta elokuun puolessa välissä. Tilaisuus veti väkeä valtuustosaliin puolisen sataa. – Nyt on se aika, jolloin rakentajien pitäisi palkata pääsuunnittelijat, Timo Tirri muistuttaa. Kaupungin puolelta suunnitteluapuna voivat olla arkkitehdit Paula Markkula ja Pia Sabelström . Rakennuttajan valinta tehdään suunnitelman perusteella. Naantalin asuntomessualueen tontteja neuvotaan hakemaan ensisijaisesti sähköisesti naantali.fi-verkkopalvelun kautta tai palauttamalla kirjallinen hakemus kaupungintalon kirjaamoon. Hakijalta pyydetään hakuvaiheessa perusteluja sille, miten rakennushanke ilmentää Naantalin asuntomessujen rakentamisen teemoja. Tärkein teema on saariston luonnon kunnioittaminen rakentamisessa, ja se on ohjeen mukaan otettava huomioon kaikissa suunnitelmissa. Edullisin kaupungin myymä rinnealueen omakotitontti maksaa noin 40 000 euroa ja kalleimmille tonteille pilkistää meri. Asuntomessutoimiston henkilökunta antaa henkilökohtaista neuvontaa kaupungintalolla. Projektikoordinaattorina on aloittanut Nina Hietala .