Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Yksinäisyyden kipeä kaiku – Taiteilijoiden omat kokemukset antavat pohjaa näyttelylle Kulttuurikeskus Crusellissa

Piironginlaatikon pohjalla lojuu toistakymmentä vanhaa matkapuhelinta, mutta mikään niistä ei soi. Sen sijaan taustalla hyräilee naisen hiljainen ääni tuttua nokialaista sävelmää. Liisa Tarleena Öhmanin Jos et sä soita -teos on yksi installaatioista, jotka hän on Senni Aleksandran kanssa pystyttänyt Kulttuurikeskus Cruselliin Uuteenkaupunkiin. Tamperelaisten taiteilijoiden yhteisnäyttelyn nimi on Seinätyksin ja teemana yksinäisyys, kohtaamattomuus ja kaipaus. Esillä on installaatioiden ohella multimediateoksia, valokuvaa, kirjontaa ja taidegrafiikkaa. Molemmat taiteilijoista käyttävät työskentelyssään kaikkia tekniikoita, mutta Liisa Tarleena Öhman kertoo omimmaksi välineekseen videon. Häntä kiehtoo läsnäolon ja intiimiyden tunne, joka syntyy videoiden performatiivisuudesta. – Löysin kirpputorilta vanhoja dioja palatsista, jota asutti Napoleon. Projisoin diat seinälle ja esiinnyn niissä itse ikään kuin Napoleonina. Uskon, että kuninkaalliset ovat yksi maailman yksinäisin ihmistyyppi, hän kertoo. Toisessa videossa Liisa Tarleena kiinnittää kasvoihinsa pieniä sydäntarroja. – Jos kukaan muu ei anna rakkautta, vähän irvokkaasti edes sitten itse. Näyttelyn läpi kulkee muutamasta teoksesta sekoittuva alakuloinen, meditatiivinen äänimaailma. Senni Aleksandran yksinäisen arjen äänikoosteessa tikittää kello kimakasti ja piiskaavasti. Liisa Tarleenan tyynyihin pitää painaa päänsä, ennen kuin niistä kuuluvat sanat alkaa erottaa. – Sieltä kuuluu kysymyksiä, joita ihmiset voivat kysyä rakastetultaan ennen nukahtamista, hän kertoo. Kuiskaava ääni kysyy esimerkiksi, missä näet meidät viiden vuoden päästä tai minkä antaisimme koiralle nimeksi, jos sellaisen hankkisimme. Taiteilijat alkoivat työstää teemaa muutama vuosi sitten ensimmäiseen yhteiseen näyttelyynsä, joka pidettiin Helsingissä. Seinätyksin-näyttely on ollut tänä kesänä aiemmin esillä Pirkkalassa. Pyhärannassa syntynyt Senni Aleksandra haki näyttelyaikaa jo aiemmin Kulttuurikeskus Crusellista yksin, mutta pitää kahden taiteilijan näyttelyä isoon tilaan sopivampana. Molemmat taiteilijat ovat valmistuneet Tampereen ammattikorkeakoulusta keväällä 2016. Yksinäisyydestä heillä kummallakin on omia kokemuksia. – Erityisesti minua kiinnostaa kotona koettu yksinäisyys, sellainen mikä ei ulkopuolelle näy. Itse muutin 19-vuotiaana kolmeksi vuodeksi Rovaniemelle, josta en tuntenut ketään. Vajosin nopeasti syvälle yksinäisyyteen ja masennukseen. Kun muutin Tampereelle, alkoi helpottaa, vaikkakaan ei nopeasti, Liisa Tarleena kertoo. Senni Aleksandra koki eniten yksinäisyyttä lapsena, jolloin hänellä oli vain vähän kavereita, eikä isosiskoonkaan voinut loputtomasti ripustautua. – Kaipuu ja yksinäisyys on aika yleistä. Näyttelystämme ei ehkä saa varsinaista apua, mutta jonkinlaista myötäeloa kuitenkin, hän sanoo. – Vaikka olisikin ystäviä ja työkavereita, ihmiset eivät välttämättä kohtaa toisiaan, eikä toisen lähelle pääse oikeasti, Liisa Tarleena jatkaa. Näyttely on esillä 27. syyskuuta asti ti-pe 10–17 ja su 12–16. Avajaisia vietetään torstaina 29.8. kello 18.