Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kuhat pysyttelivät kiven alla

Kalastus Uudessakaupungissa lauantaina järjestetyssä kalastuskilpailussa löytyi kaupungin lähivesistä ahvenia ja haukia ihan mukavasti, mutta kuhat olivat kiven alla. 40 venekuntaa jahtasi seitsemän tuntia kaloja ja lopulta ylös saatiin vain yksi alamitan ylittävä kuha. Kilpailun johtaja Jani Ollikainen arveli jo etukäteen, että kuhia ei paljon Uudenkaupungin edustan kilpailualueelta löydy. Osa kilpailijoista tekikin taktisen valinnan, eikä edes yrittänyt saada kuhaa, vaan keskittyi mahdollisimman suuriin ahveniin ja haukiin. Joukkueen tulokseen laskettiin mukaan kolmen ahvenen, kahden kuhan ja yhden hauen pituus. Ahvenia jokainen venekunta löysi kolme ja niissä erot olivat varsin pieniä. Myös haukia löytyi, mutta niissä kokoero oli jo merkittävä, suurin oli pituudeltaan yli metrin, suurin osa hauista oli jonkin verran alamitan eli 50 senttiä ylittävä. Kilpailun voitti kankaanpääläinen Tiim Vastaisku 3. Sen ahvenet olivat pituudeltaan 39, 32 ja 31 senttiä, hauki ”vain” 58 senttiä, mutta kun tiimi sai kiinni kisan ainoan kuhan, jolla pituutta oli 42 senttiä, irtosi selkeä voitto. Kakkoseksi sijoittui Leto Profishing Team Lempäälästä ja kolmanneksi kisan suurimman hauen, 106 senttisen vonkaleen saalistanut vantaalainen Team Ylén. Kisan voittaja sai palkinnoksi matkan ensi kesän PWC-tourin osakilpailuun Hollantiin. Tiim Vastaisku 3 johtaa myös seitsemän osakilpailua käsittävää Jigi-cupia, kun yksi osakilpailu on jäljellä, kakkoseksi sijoittunut Leto on myös kokonaiskisassa kakkosena. Cup päättyy lokakuun 5. päivä Lempäälän Pyhäjärvellä käytävään päätöskisaan. Kilpailukeskuksena toimi Kaupunginlahden rannalla sijaitseva Cafe Aitta. Sen edustalta veneet ajoivat paraatissa kaupunginlahtea pitkin Suukariin, josta tapahtui varsinainen lähtö. Lähdön ja maalin aikaan kilpailukeskuksessa, Sorvakon sillalla ja kaupunginlahden rannalla olikin paljon yleisöä tarkastelemassa veneitä ja varusteita.   Mielenkiintoa kisaan toi myös reaaliaikainen tulospalvelu. Kilpailijat ottivat kalan saatuaan siitä muutaman, tarkkaan määritellyn kuvan, jonka he lähettivät kilpailutoimistoon, joka hyväksyi saaliin tai sitten pyysi lisäkuvia. Hyväksytyt saaliit kirjattiin saman tien nettiin ja sieltä jokainen kilpailijakin pystyi seuraamaan tilanteen kehitystä ja sen perusteella ehkä taktikoidakin. Saaliin hyväksymisen jälkeen kalat päästettiin takaisin veteen. Viimeisen tunnin aikana tuloksia ei enää pistetty nettiin, joten lopullinen sijoitus saattoi vielä loppuhetkillä muuttua. Mukana kisassa oli paljon ”ammattilaisia,” eli kalastajia, kala- ja eräoppaita tai kalastusalan yrityksessä työskenteleviä henkilöitä. Venekuntaan kuului yleensä kolme henkeä, joista kaksi sai kalastaa samaan aikaan, kolmas toimi venekuskina ja tulosten ilmoittajana. Uudenkaupungin kilpailu oli cupin ainoa merikilpailu, joten se tarjosi monille järvikalastajille erilaisen ympäristön, vaikka tosin kilpailun kärjessä olivat aiemmista kisoista tutut joukkueet, ehkä kolmanneksi sijoittuneita vantaalaisia lukuun ottamatta.