Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Huutokauppa on kierrättävä ympäristöteko

– Minä kutsun tällaista huutokauppaa aitohuutokaupaksi. Perikunta tarjoaa myyntiin irtaimiston tyhjäksi jääneestä asunnosta juuri mitään pois viemättä tai lisäämättä. Tässä menee uusiokäyttöön koko taakse jäänyt elämän kirjo. Näin sanoo lokalahtelainen huutokauppameklari Reijo Virtamo , joka meklaroi perikunnan tyhjäksi jääneen asunnon irtaimiston elokuun puolivälin sadetta uhkuvana lauantaipäivänä Uudenkaupungin Ruokolassa. Mitä sisältyy meklarin taustatyöhön, näin vastaa kysymykseen Reijo Virtamo. – Tutustun myytävään irtaimistoon hyvissä ajoin ennen huutokauppatapahtumaa ja annan tarvittaessa ohjeita, miten myyntiartikkelit kannattaa yksilöidä tai ryhmittää. Se on pahinta, että huutokauppatavaroiden pitäjä on vienyt pari roskalavallista irtaimistoa ennen kuin meklari on materiaaliin tutustunut. Omaisille tavara voi olla roskaa, huutajille aarre. Virtamo ei muista, missä ja koska hän ensimmäisen huutokauppansa meklaroi. Sen hän aktiivisena keräilijänä ja huutokauppakävijänä muistaa, että kun aiemmin Vakan alueella tunnetuksi tullut meklari, lokalahtelais-vehmaalainen Kalle Kohmo lopetti, niin hän testamenttasi pestinsä Virtamolle. – Yli 20 vuotta olen tätä hommaa pyörittänyt. Kai tässä jonkinlaiseksi julkkispersoonaksi on muovautunut. Huutokauppayleisö tulee meklarin vanavedessä. Läppää tässä voi heittää, mutta eturivin naisten naurattamisella ei parasta tulosta saa aikaan. Itse huutokauppatapahtumaan liittyen toteaa Reijo Virtamo Aleksis Kiveä mukaillen, että huutokauppa ilman puffettia on kuin pilvinen päivä. Ruokolan 1960- ja -70-luvun vaihteessa rakennetun taloirtaimiston huutokaupassa tästä oli huolen pitänyt perikunta. – Huutokauppayleisölle pitää tarjota oheispalveluja, se on viihtyvyyskysymys. Jos myyntiin tarjoavan irtaimiston takana on iäkkäitä ihmisiä, niin järjestelen myyntitavarat itse. Tässä tapauksessa siitä huolehti kiitettävästi perikunnan edustajat. Tämä merkitsee, että perikunnan edustajat tuovat yhdessä meklarin kanssa sovitun etukäteissuunnitelman mukaan tavaroita myyntitiskille. – Myyntituotteet pitää ryhmittää ja rytmittää. Jos perä perään huudattaa liinavaatteita, niin valaisinta odottava ostaja saattaa kyllästyä ja poistua. Kulta, hopea, kotimainen lasi, teakpintaiset ja talonpoikaishuonekalut, vanhat valaisimet, ne ovat nykypäivänä suosiossa. Biedermeier tai rokokoo ei tämän päivän ostajaa kiinnosta, sanoo Virtamo. Reijo Virtamon mukaan se, miten hintakehitys huutokaupassa nousee, ei ole se palkitsevin meklarin kokemus. Sitä tärkeämpi on huutokauppatilaisuuden henki ja tunnelma. – Minä olen aitiopaikalla kuin totalisaattoriravin maalikamera. Pystyn katsomaan, kuka voitti tai hävisi. Nuijan kopautusta ei pidä venyttää. Vetkutuksella ei hintatasoa ylemmäksi saa, hinnat tasaantuvat tapahtuman edetessä. Kirjojen suhteen huutokauppayleisön mielenkiinto on Virtamon mukaan parissa kymmenessä vuodessa ollut laskusuunnassa. Nyt kiinnostusta herättävät vain paikallis- ja sotahistoriaa käsittelevät teokset sekä erityisesti Uudessakaupungissa merihistorialliset kirjat. Onko huutokauppatoiminnassa mitään järkeä, siihen meklari Reijo Virtamo lähes ärähtää suorasukaisen vastauksen. – Nyt puhutaan kierrätyksestä ja uusiokäytöstä. Niitä asioita palvelevat huutokauppatapahtumat esimerkillisesti. Vanhoille tavaroille löytyy uusi koti ja elämä. Kyse on ympäristöteosta.