Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Sateet hidastaneet puinteja – Vehmaalainen viljelijä odottaa hyvää satoa

Vehmaan Kivijärven tilalla on puinti menossa. Vaikka viikonloppuna Vehmaalla oli rankkoja sadekuuroja, pelto näyttää hyvältä. – Vilja ei ole yhtään lakoontunut. Maa on niin järkyttävän kuiva, että tässä tilanteessa sade oli sittenkin hyväksi. Jossain vaiheessahan sitä vettäkin täytyy tulla, vehmaalainen viljelijä Mika Heino toteaa puintitöittensä lomasta.   Heinon tilalla viljellään syysvehnää, kauraa ja ohraa. Kolmannes sadosta on jo puitu. Sen perusteella Heino sanoo, että syysvehnästä tulee hyvä sato.   – Kevätviljoista en vielä niin osaa sanoa, etenkään ohrasadosta, mikä se tulee olemaan. Kauraa on myös jonkin verran puimatta. Yksi raekuuro, niin se pui sen sitten samantien, hän naurahtaa.   – Säälle ei voi mitään. Se kuuluu tämän ammatin riskeihin, hän sitten toteaa.   Joka tapauksessa Heino arvioi, että tämän vuoden sadosta tulee huippuhyvä verrattuna viime vuoteen, joka oli viljelijän kannalta armoton.   ProAgrian kasvutilannekatsauksen mukaan sateet ovat hidastaneet puintien etenemistä. Paikoitellen sateet ovat myös lakoonnuttaneet viljakasvustoja. Pisimällä ovat syysviljojen puinnit, mutta kevätviljojen puinnit ovat vielä aivan alussa. Varsinais-Suomessa syysvehnästä on puitu 75– 85 prosenttia. Viimeisten ruislohkojen puinnit ovat käynnissä Varsinais-Suomessa. Ruis- ja syysvehnäsato arvioidaan hyväksi tai vähintään tyydyttäväksi lähes koko maassa niin määrältään kuin laadultaankin. Eteläisimmässä Suomessa ruissatojen arvioidaan olevan 10–20 prosenttia tavanomaista parempia.   Kevätviljoista ohran puinnit ovat edenneet pisimmälle. Ohrista on puitu kolmannes ja kaurasta Varsinais-Suomessa vasta 3–10 prosenttia. Ohran ja kauran puintikosteudet ovat olleet vaihtelevia, 15-30 prosenttia. Kevätviljojen satonäkymät ovat hyvin vaihtelevat kylvöjen onnistumisesta ja sateiden paikallisuudesta johtuen. Kevätviljojen sadon laatu arvioidaan tässä vaiheessa vielä useimmilla alueilla tyydyttäväksi. Kevätrypsin ja -rapsin puinteja ei ole vielä päästy aloittamaan. Puintien arvioidaan alkavan kahden tai kolmen viikon kuluessa. Ensimmäiset härkäpavut on puitu Varsinais-Suomessa. Härkäpavun sadon arvioidaan jäävän välttäväksi koko maassa. Kuminan puinnit on saatu jo päätökseen. Kuminasato arvioidaan määrältään ja laadultaan keskimääräiseksi. Siemennurmien puinnit on saatu lähes päätökseen Etelä-Suomessa. Kuivuus ja toisaalta viime päivien sateet ovat hidastaneet syyskylvöjen käynnistymistä ja etenemistä. Nurmien kasvu on ollut heikkoa etenkin rannikkoalueilla. Viime päivien sateet ovatkin olleet tervetulleita kasvua edistämään, jotta säilörehunurmista saataisiin korjattua kolmas sato. Huonoimmaksi säilörehusato on jäämässä Varsinais-Suomessa. Säilörehun laadun arvioidaan jäävän myös keskimääräistä heikommaksi. Kuivuus kurittanut perunakasvustoja. Perunasadon laatu arvioidaan normaaliksi. Viime päivien sateet voivat vielä parantaa sadon määrää. Siemenperunan sadonkorjuun arvioidaan alkavan ensi viikolla ja tärkkelys- ja varastoperunan kahden viikon kuluttua.