Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vehmaan koulu avasi ovensa

Keskiviikkona koitti viimeinkin pitkän ja malttamattoman odotuksen jälkeen ensimmäinen koulupäivä Vehmaan uudessa yhtenäiskoulussa. Rautilan ja Vehmaan VPK oli jo hyvissä ajoin ennen koulun alkua turvaamassa pienten ja isompienkin koululaisten sujuvaa saapumista koululle. Pihalla odotti joukko innokkaita oppilaita jo reilusti ennen yhdeksää. Kaikki on uutta, ja se herättää monien mielessä paljon odotuksia ja kysymyksiä. – Uuden koulun pihalla on enemmän tilaa liikkua myös suuremmalle joukolle. Toisaalta tuntuu hieman siltä, kuin olisin palannut ala-asteelle, koska ylä- ja alakoululaiset ovat nyt samassa koulussa, pohtii kahdeksasluokkalainen Noora Vilkanen . Kahdeksasluokkalainen Vera Leyser sen sijaan odottaa eniten uutta kotitalouden luokkaa, joka on vanhaa luokkaa tilavampi ja paremmin varusteltu. Koulun läheisyydessä oleva kevyen liikenteen kulkuväylä on vielä kesken, ja tämän vuoksi koulun henkilökuntaa on pyydetty kiinnittämään erityistä huomiota oppilaiden liikenneturvallisuuteen. Monelle ekaluokkalaiselle myös bussilla kulkeminen on aivan uutta, joten heidät saatetaan koulupäivän päätteeksi bussille ainakin alussa. – Kun kevyen liikenteen kulkuväylän kaavamuutos saa lainvoiman, sitä ryhdytään toteuttamaan heti. Toivon mukaan jo tämän syksyn aikana. Pöydällä on pari erilaista toteutustapaa. Itse toivon, että saisimme tielle hidasteen, koska se hillitsee autojen nopeuksia, kertoo rehtori ja koulutoimenjohtaja Hannele Lehtimäki . Koulun viereen on syksyllä valmistumassa myös lähiliikuntapaikka, jota oppilaat saavat käyttää välituntien aikana. Lähiliikuntapaikka on suunnattu kaikenikäisille, ja se tarjoaa monipuolisia liikuntamahdollisuuksia. Alueelle tulee muun muassa pienoispelikaukalo, iso kiipeilyteline, karuselli ja keinuja. – Valintaraadissa on koulun oppilaita, koulun henkilökuntaa ja viranhaltijoita, ja raati valitsee lähiliikuntapaikan toimittajan. Toivomme, että kaikki on valmista lokakuun loppuun mennessä, jotta oppilaat pääsevät nauttimaan monipuolisesta liikunnasta välituntien aikana, kertoo koulukuraattori Suvi Valtonen . Eniten koulun alkamista varmaankin odottivat ja jännittivätkin pienet ekaluokkalaiset, jotka olivat saapuneet koululle vanhempiensa saattelemina. Hulda Suomea on saattamassa äiti Heidi Aaltonen . Tulevat bussimatkat eivät Huldaa jännitä lainkaan, sillä hän on kulkenut jo esikoulumatkat bussilla. Opintojen alkumetreillä oleva tyttö odottaa eniten aapisen saamista, ja lukemista on harjoiteltu jo kotonakin. Pihalla kiehtoo eniten kiipeilyteline. Uudessa koulussa kaikki on uutta oppilaille, mutta myös henkilökunnalle. – Sekä oppilaat että opettajat ovat nyt samassa tilanteessa, koska kaikki on uutta. Tunnelmat ovat odottavat ja innostuneet, ja nyt pääsemme testaamaan uusia tiloja. On hyvä kuitenkin pitää mielessä, että vaikka uudet tilat ja välineet antavat uusia mahdollisuuksia, toimiva ja innostava oppimistilanne syntyy yhteistyössä oppilaiden ja opettajan kanssa, korostaa kolmannen luokan opettaja Timo Nieminen . Kahdeksannen luokan opettaja Kaisa Kraatila odottaa, että uudessa koulussa pystytään tekemään uusia projekteja eri luokkien, oppilaiden ja opettajien kanssa. – Luokat ovat hyvin varusteltuja, ja mahdollisuudet uudistaa opetusta ovat hyvät. Nyt oppilaatkin on helpompi saada innostumaan uusista asioista. Kaiken muun hyvän lisäksi uudessa koulussa ei ole sisäilmaongelmia, toteaa Kraatila. Vehmaalla ylä- ja alakoululaiset opiskelevat samassa koulussa, mutta sisätiloissa eri kouluasteille on omat puolensa Tänä vuonna englannin opetus alkaa jo ensimmäisellä luokalla Suurimmalla luokalla on 28 oppilasta, pienimmällä alle 20