Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vehmaa rajaisi kuntalaisten valitusoikeutta – Viranhaltijoiden maalittaminen halutaan kuriin

Valtiovarainministeriö on pyytänyt kunnilta lausuntoa luonnoksesta kuntalain pykälien 142 ja 144 muuttamisesta. Muutoksenhakua koskevaa sääntelyä ehdotetaan uudistettavaksi ensi vuoden alusta alkaen siten, että muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi valituslupaa. Vehmaan kunnanhallitus kannattaa muutosta. Lisäksi se ehdottaa kuntalain uudistamista myös siten, että kuntalaisen valitusoikeus säilytetään, mutta valitusoikeus rajataan ainoastaan asianosaisperusteiseksi. Nykyisellään pelkkä kunnan jäsenyys antaa valitusoikeuden. Kunnanhallituksen mukaan tätä uudistusta tukee Antti Rinteen hallitusohjelmassa mainittu viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden niin kutsutun maalittamisen hillitseminen. Kunnanhallituksen maanantaisessa kokouksessa käsiteltiin kolme Turun hallinto-oikeuden ja kaksi Aluehallintoviraston päätöstä yksityishenkilön kantelu- ja valitusasioissa sekä oikaisuvaatimuksia kunnanhallituksen kolmen aiemman kokouksen yhteensä neljästä pykälästä. Näiden valitusten ja vaatimusten takana on yksi kunnan asukas. Kyseisissä tapauksissa vaatimukset eivät johtaneet enempiin toimenpiteisiin.