Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kansallispuvut kaapin kätköistä käyttöön

Kansanpuvut, kansallispuvut ja muinaispuvut ovat aikanaan syntyneet tekijänsä huolellisella ja taidokkaalla käsityöllä. Sitten ne jäävät kaappiin ja harmillisen harvoin pääsevät ihailtavaksi. Kaapin perukoilla ollessaan ne ovat saattaneet kummallisesti kutistuakin. Yhdeksän vuotta sitten Imatralla keksittiin juhlistaa kansallispukua tuuletuspiknikillä, ja sieltä tapa on lähtenyt leviämään muuallekin Suomeen aina kansallispuvun syntymäpäivän 5.8. tienoilla vietettäväksi. Vehmaalla Lahdingon kylätalolla piknik järjestettiin sunnuntaina nyt toista kertaa. Sen lisäksi, että tapahtuman myötä puvut pääsevät esille, on pyritty rohkaisemaan siihen, että puvun osia voi myös yhdistellä nykyvaatteisiin. Anna-Liisa Jäskellä olikin yllään sekoitus: farkkujen kanssa Etelä-Pohjanmaan puvun liivi ja helavyö. – Tämä käy näin, mutta jos olisi puku kokonaisena, niin sitten pitäisi olla tarkkana esimerkiksi korujenkin kanssa eikä saisi kellokaan näkyä, Jäske toteaa. Saara Kallio tuli piknikille tuulettamaan feresiään, karjalaisen naisen kansanpukua. Hän kertoo nähneensä kansallispukujen liivejä erikseen käytössä, eikä pidä sitä lainkaan huonona asiana: – Tavat muuttuu ja kulttuuri elää, niinkuin kuuluukin, mutta on hienoa että perinne pysyy elossa. Kallion feresi ei joudu pölyttymään pelkästään kaapissa, vaan se on hänellä työkäytössäkin. – Olen töissä ortodoksisessa seurakuntalehdessä, ja tämä on hyvä edustusvaate praasniekoille eli temppelien vuosijuhliin. Tämä on arvokas ja kunnioittava asu sellaisiin tilaisuuksiin.   Kansallispuvuissa pidettiin aikanaan arvokkaampana sellaista, missä oli käytetty juhlavia ostokankaita, mutta nyttemmin asia on kääntynyt päinvastoin ja hienompaa on se, että puku on mahdollisimman pitkälle itse tehty. Susanna Ranta oli tullut kylätalolle yllään anoppinsa Marja-Leena Seppälän vuonna 1985 tekemä Tuuterin puku. – Hän kysyi, että haluaisinko tuulettaa sitä, ja ensimmäistä kertaa tämä on nyt päälläni, Ranta toteaa ja naurahtaa ettei ole itse silloin vielä syntynytkään, kun puku on valmistunut. Hän arvelee, että voisi pukua joskus toistekin käyttää, jos sopiva paikka tulee. – Kivoja ja värikkäitä nämä ovat. Mielenkiinnolla katsoin tuota kuvastoa, että miten erilaisia näitä onkaan. Seppälä kertoo tehneensä puvun kansalaisopiston kurssilla Vehmaalle muutettuaan. – Syyskauden aikana se valmistui, mutta kyllä muistan että selkä oli kipeä, hän naurahtaa. Tekovaiheet ovat jo vähän unohtuneetkin, joten Seppälä vähän yllättyykin, kun katsoo puvun esiliinaa tarkemmin ja huomaa, että koristenauhakin on käsin ommeltu kiinni liinaan pienenpienin pistoin. – Hameen pitkät sivusaumat on sentään ommeltu koneella, mutta kankaiden reunat on huoliteltu käsin ja napitkin on itse tehty, hän esittelee. 35 vuotta vanha puku on kuin pakasta vedetty. Puku ei monta kertaa ole Seppälän päällä ollut, ja kaapissa sillekin on tapahtunut se kutistumisilmiö, joten nyt mummo odottaa että lapsenlapset kasvavat ja puku saa uusia käyttäjiä.