Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vuoden kesäkustavilainen on aktiivinen mökkiläinen ja huippu-urheilija

Odotettu ohjelmanumero lauantaisilla Lohimarkkinoilla oli nyt jo 13 kertaa ollut Vuoden kesäkustavilaisen julkistaminen. Tällä kertaa Lions Club Kustavin ja Kustavin kunnan myöntämän arvonimen sai Rauli Ottila , joka on toiminut Kustavissa mökkiläistoimikunnan puheenjohtajana sen perustamisesta lähtien vuodesta 2005. – Kovaan seuraan pääsin, kiitti Ottila kunniakirjasta, joka on aiempina vuosina ojennettu muiden muassa Aulis Kotaviidalle ja Ilkka Kanervalle. Arvonimi annetaan vapaa-ajanasukkaalle, joka on tehnyt kuntaa tunnetuksi ja tehnyt yhteistyötä kunnan ja kunnassa toimivien yhteisöjen kanssa. Kustavi on useaan kertaan äänestetty Suomen parhaaksi mökkikunnaksi, ja kunnanjohtaja Veijo Katara arvioi yhden syyn siihen olevan myös mutkattomasti toimiva kunnan ja kesäasukkaiden yhteistyö, jossa yhtenä välineenä on mökkiläistoimikunta.   Rauli ja Terttu Ottila ostivat Kustavista mökin vuonna 1997, ja siellä käydään ympäri vuoden. Mökkiläistoimikuntaan ja sen puheenjohtajaksi Rauli Ottila naurahtaa jotenkin valikoituneensa, kun ensimmäisessä kokouksessa jäseniä valittiin eri puolilta kuntaa. Lähinnä toimikunnassa puhuttavat vesihuolto, jätehuolto ja tieasiat. Valmistumassa oleva luontopolku ja Kustavintien asfaltointi Kaitaisten sillalta lossirantaan ovat tämän kesän ajankohtaisia asioita. – Kaksi kertaa vuodessa pidetään kokous. Mökkiläiset tuovat esille ajankohtaisia asioita ja kunnan edustajat kertovat mitä kunnassa tulevaisuudessa tapahtuu. Meillä on ollut hyvä ilmapiiri, mukavaa on ollut. Kunta on koko ajan investoinut ja parantanut olosuhteita.   Laupuksessa sijaitsevalla mökillä tärkeää on ympäröivä luonto. – Minulla on suunnistustaustaa myös, ja käyn metsässä hyvin paljon liikkumassa. Sienestän, kalastan ja sitten tietysti grillataan ja saunotaan, Rauli Ottila kertoo. Sienisaaliit ovat tosin kuivien kesien myötä tyrehtyneet. – Kymmenen vuotta sitten sain 150 litraa kanttarelleja, mutta ei nykyään enää. Kustavin palveluista kiitosta saa esimerkiksi kuntosali, ja siellä alkoi myös Ottilan markkinapäivän aamu. – Säännöllinen liikkuminen on tärkeää ja täällä on tosi hyvä kuntosali Ottila pelasi Turun Palloseurassa maalivahtina SM-sarjassa vuosina 1966–75, ja sen jälkeen siirtyi kahdeksi vuodeksi ammattilaiseksi Saksaan. Kilpaurheilu kuuluu edelleen elämään, nyt TPS:n keilaajissa. Ottilaa voikin nimittää keilailun maailmanennätysmieheksi, sillä kuluvan vuoden helmikuussa hän teki täyden 300 pisteen sarjan eli 12 kaatoa peräkkäin. – Se on harvinaista tässä iässä, 71-vuotias Ottila toteaa.