Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vastaavaa on vain Savonlinnan Oopperajuhlilla – Yleisöä hemmotellaan huippusoittajilla U:gissa

Neljässä konsertissa Crusell-viikolla esiintyvä sopraano Helena Juntunen ilmoittautui tänä vuonna mukaan festivaalille oma-aloitteisesti, sillä ainutlaatuisissa, varta vasten kootuissa soittajakokoonpanoissa on niin suuri ilo laulaa. – Pidemmän aikavälin leipä tulee oopperaproduktioista, jossa ollaan osana isoa koneistoa ja jossa jokaisella on tarkasti määritelty tontti. On virkistävää olla mukana tekemässä kamarimusiikkia, jossa on enimmillään soittamassa parikymmentä muusikkoa. Kun mukana ei ole lainkaan kapellimestaria, mennään sillä vaan, että korvat ovat auki ja ollaan tilanteessa ja hetkessä mukana, hän kertoo. Kun hän maanantaiaamuna saapui ensimmäisiin harjoituksiin, hän ei edes tiennyt, keitä muusikoita on vastassa. – Mutta tiesin, että kaikki jotka tulevat, ovat loistavia muusikoita. Täällä soittajat ovat pääsääntöisesti oman orkesterinsa soolosoittajia ja kokoonpano on kova. Jos haluaa kuulla vastaavaa, pitää mennä Savonlinnan Oopperajuhlille, hän sanoo. Juntunen viettää viikon Uudessakaupungissa perheensä kanssa, johon kuuluvat 3- ja 5-vuotiaat lapset. – Uusikaupunki on salattu kesäkaupunkihelmi, johon ei tule muutoin poikettua. Meidän perheen näkökulmasta Oopperajuhlat on yhden leikkipuiston ympärille kudottu hieno festivaali, mutta täältä olemme löytäneet kolmivuotiaan potkupyöräetäisyyksien sisältä jo viisi leikkipuistoa, hän hymyilee. Crusell-viikko tarkoittaa elämyksiä erityisesti länsimaisen taidemusiikin ystäville, mutta järjestäjät haluavat huomioida yhä enemmän muitakin. Torstai-illan maksuttomassa Lyhtyjen yössä esiintyy Pepe Willberg yhtyeineen sekä yksi Suomi-jazzin legendoista, saksofonisti Esa Pethman . Päätöskaronkka järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa maksuttomana tapahtumana Kaupunginlahden rannassa lauantaina. Jazzyhtye Gourmet esiintyy miinavene Miinan kannelta rantalaiturin yleisölle. – Kokoonpanossa on mukana paljon vaskisoittimia, joten ääni kuuluu laajalle alueelle. Jos haluaa nähdäkin jotakin, kannattaa asemoida itsensä makasiiniravintoloiden terasseille, tiedottaja Pekka Haapanen sanoo. Torstai 1.8. Klo 12 Päivän puhallus, U:gin tori Klo 18 Pastoraalifantasia, Vanha kirkko Klo 21 Lyhtyjen yö, Vallimäki   Perjantai 2.8. Klo 12 Päivän puhallus, U:gin tori Klo 14 Oppilaskonsertti 1, Seurakuntakeskus Klo 16 Oppilaskonsertti 2, Seurakuntakeskus Klo 19 Einmal Anders! Pryki   Lauantai 3.8. Klo 9 B. H. Crusell open -golfkilpailu Klo 13 Oppilaskonsertti 3, U:gin tori Klo 14.30 Oppilaskonsertti 3, U:gin tori Klo 16 Le Grande Finale, Uusi kirkko Klo 19 Päätöskaronkka, Kaupunginlahden rantaravintolat   Koko ohjelma:  crusell.fi