Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Sveitsistä Mynämäkeen ratsastusleirille

  Kansainvälistä väriä saatiin Kuusikorven hevostilalle Mynämäkeen, kun Sveitsin Veveyssä asuva Eva Virtanen liittyi viikoksi ratsastusleiriläisten joukkoon. Ratsastusta harrastava Eva on asunut koko ikänsä Sveitsissä, mutta Suomesta kotoisin oleva perhe lomailee Suomessa. 13-vuotias Eva on asunut ulkomailla perheen isän töiden vuoksi, hän käy ranskalaista koulua ja osaa monia kieliä. Tällä erää perhe lomailee Suomessa kuukauden. Ratsastusleiri-ilmoitus Kuusikorven leiristä osui netin kautta perheen äidin silmiin ja leiripaikka järjestyi omistajalle Mia Kärille soittamalla. Evan leiriviikko Suomessa osui kesän kuumimpaan aikaan. Vilvoitusta on haettu hevosten uittoreissuilla ja maastoratsastuksella yöaikaan. – Hevoset ovat olleet helteen takia ehkä vähän laiskoja, mutta maastossa ne innostuivat ja olivat pirteitä, Eva sanoo. Ratsastusleireillä puuhataan paljon muutakin kuin ratsastetaan. Hevosten uitto lienee monille mieleenpainuvin elämys. Jokaiselle leirille kulu myös yömaasto useimmiten ilman satulaa. Leireillä tehdään myös tallitöitä, leikitään, istutaan iltanuotiolla ja kilpaillaan viikon päätteeksi. Iso osa ratsastusharrastusta on hevosten hoitaminen. Se kuuluu myös leirien ohjelmaan. Hevosia harjataan, haetaan laitumelta ja viedään takaisin, niitä ruokitaan ja pestään ja varustetaan ratsastustuntia varten, myös varusteita huolletaan ja samalla opitaan niistäkin. Eva on omassa maassaan ratsastanut tallilla, jossa on maneesi, kaksi kenttää ja nurmikenttä. Sveitsissä talleilla on maneesi ja sisätallien lisäksi hevosille on myös ulkotalleja. Ratsastuksen opetus on Evan mukaan melko samanlaista Sveitsissä kuin Suomessa. – Sveitsiläisellä tallillani on pari arabirotuista hevosta, kun taas Kuusikorvella on paljon suomenhevosia, Eva kertoo. Nuori nainen kertoo saaneensa ratsastusleiriltä paljon uusia ystäviä ja haluavansa palata Suomeen uudestaan ja nimenomaan ratsastamaan. Kuusikorven hevostilalla tämän vuoden leirikesä alkaa olla lopuillaan. Ratsastusleirit ovat pyörineet koko kesän koulujen loputtua juhannusviikkoa lukuun ottamatta. Leirien päätyttyä hevoset vähän lomailevat ja sitten alkavat ratsastustunnit. Talli tarjoaa myös hevosten täysihoitopaikkoja, ja siellä kasvatetaan myös omia hevosia. Tallilla järjestetyistä ratsastuskilpailusta seuraavat ovat elokuun viimeisenä päivänä.