Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Luontoääni: Myrskyn merkki Atlantilta

Kovasti kotoisan kalalokin näköinen on aikuinen pikkukajava, joka on kuitenkin toista maata ja merta. Television luontodokumenteista tuttu laji pesii Atlantin lintuvuorilla ja kalliojyrkänteillä jopa kymmenien tuhansien yksilöiden yhteiskunnissa. Vakka-Suomen vesillä pikkukajava on harvinaisuus, jota nähdään hieman useammin ulompana merellä. Useimmat havainnot on tehty Uudenkaupungin rannikkovesillä ja Kustavin muutontarkkailupaikoilla. Suurin mahdollisuus kajavan näkemiseen on loppusyksyn ja alkutalven myrskyisinä päivinä, kun tuulee hyisesti luoteesta, pohjoisesta tai koillisesta. Syksyllä nähdään yleensä samana keväänä syntyneitä nuoria lintuja, joita myrsky riepottelee kohti etelää. Meri on taannut pikkukajaville ravinnon, mutta myös tämä laji on joutunut vaarantuneitten luokkaan. Yhdyskunnat ovat pienentyneet kalaston ja planktonin vähenemisen vuoksi. Tähän on johtanut ylikalastus, joka samaan aikaan on tuottanut perkeitä lokkien ja kajavien ruoaksi. Elinympäristön muutokset ovat kajavalle pahempi uhka kuin ennen vanhaan harrastettu munien keräys ihmisravinnoksi. Petsamon ja Heinäsaarten luovutus merkitsi pikkukajavan poistumista Suomen pesimälinnustosta. Nykyään lintuharrastajat joutuvat matkustamaan vähintään Norjaan kajavan nähdäkseen.