Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Aasi on älykäs tarkkailija

Suomessa on Suomen aasiyhdistyksen tietojen mukaan arviolta 350 aasia, joten ei ihme, että moni mynämäkeläisellä Jaakkolan islanninhevostallilla käyvistäkin sanoo, ettei ole ennen nähnyt aasia niin sanotusti livenä. Marianne Jaakkolalle aasit ovat tuttuja jo vuosikymmenten takaa. Hänen ystävällään oli 80–90 -luvulla aasi, joka oli Mariannella yhden talven hoidossakin. Siitä asti hän oli ajatellut, että haluaisi joskus itsekin aasin, ja 12 vuotta sitten tuli siihen sopiva aika. Tallille muutti Asni, ja viime vuoden elokuussa sille tuli kaveriksi Peppiina. Asni on nyt 21-vuotias ja Peppiina 11. Asni oli ensin hevosten kanssa, mutta Peppiinan tultua ne ovat olleet piha-aaseja. Ne kuljeskelevat aidatulla pihalla vapaasti, ja voivat myös vapaasti mennä välillä talliin, jossa niiden karsinoiden ovet pidetään auki. – Ei ole oikein muuta vaihtoehtoakaan, kun pienempi tulisi sieltä joka tapauksessa yli, Jaakkola toteaa. Hän on tuonut pellon laidalta pihaan pajunoksia, jotka näyttävät maittavan aaseille hyvin. – Talvella haettiin hakkuupaikoilta oksia. Eiväthän hevoset tuollaisia söisi, mutta aasit vaativat paljon kuitupitoisempaa ruokaa. Pihan reunassa ollut satavuotias korkea ja paksu syreeniaitakin on siksi enää vain rivi kräkejä, ja pihakuusesta on syöty kaikki alaoksat. – Kyllä aasit hyvin sopivat pusikoiden hävittämiseen, Jaakkola naurahtaa.     Jaakkola ei itsekään alussa tiennyt paljoa aasien hoidosta, vaan ajatteli että siinä ne menevät samalla tavalla hevosten joukossa. Aasit kuitenkin osoittautuivat aika paljon vaativammiksi. Aasit ovat Jaakkolan kokemuksen mukaan esimerkiksi paljon mukavuudenhaluisempia kuin hevoset. Asni ja Peppiina siirtyvät kuumalla tai sateella herkästi talliin, kun taas hevoset eivät niinkään hakeudu säänsuojaan. – Nyt kun olen näihin aaseihin tutustunut, kauhistuttaa miten aasit etelän kuumuudessa seisovat koko päivän paahteessa ja kuljettavat turisteja. Sitä on ajateltu, että aasi kestää mitä vain, ja varmasti se sitkeä onkin, mutta jos se itse saa valita, niin mieluummin se on viileässä. Hän toivoisikin, etteivät ihmiset turistikohteissa ratsastaisi aaseilla, koska niiden hoito on lähes aina puutteellista, varusteet epäsopivia ja aasit joutuvat kantamaan liian isoja ratsastajia. Jaakkolan tallilla käy asiakkaita ratsastamassa hevosilla, mutta aasit elävät siellä lemmikin elämää. Niitä saa kyllä silittää, mutta aasien ehdoilla. Hevosille aasit ovat eräänlaisia huolehtivia turvamiehiä. – Silloin kun Asni oli tuolla hevosten joukossa, ja monta hevosta lähti yhtäaikaa maastoon, se oli hirveän hermostunut. Se huusi ja selkeästi ihmetteli, että mihin ne katosivat ja ovat näin kauan. Ja pari viikkoa sitten kun eläinlääkäri tutki yhtä hevosta tuossa käytävällä, aasit seurasivat sitä hyvin tarkkaan omista karsinoistaan. Kun se vain kesti ja kesti, niitä alkoi hermostuttaa että mitä hevoselle tapahtuu ja rupesivat huutamaan. Joissakin maissa aasia käytetään jopa lammasvartijoina karkottamassa susia. Kun Asni aikanaan tuli, hevoset pelkäsivät sitä. Kun Asni ulkoili omassa tarhassaan, kaikki hevoset seisoivat rinta rinnan tuijottamassa sitä. Se puolestaan hermostutti aasia, joka alkoi huutaa, ja koko hevoslauma poistui paikalta yhtenäisenä joukkona. – Ajattelin sitten, että kun ne ovat yhteen aasiin tottuneet, ne eivät enää pelkäisi Peppiinaa, mutta kyllä osa pelkäsi. Onhan se ymmärrettävää, koska luinkin sitten jostain, että ihminen ja simpanssi ovat geneettisesti lähempänä toisiaan kuin hevonen ja aasi.     Aasia pidetään itsepäisenä, mutta ennemminkin se on älykäs. Ja tyhmä se ei missään tapauksessa ole. – Aasi ajattelee itse. Se ei suinpäin vain tee mitä siltä pyydetään, vaan miettii että kannattaako se tehdä, mitä jos en tee tai mitä jos teenkin. Jos hevonen vaikka oppii avaamaan oven, se tekee sen kokeilemalla. Aasi puolestaan katsoo miten toiset sen avaavat, ja tekee perässä. Jaakkolasta tuntuukin hassulta, että välillä kun hän avaa jotakin ovenkahvaa, hänen pitää asettua eteen niin etteivät aasit näe miten hän sen tekee. Aasit oppivat helposti rutiineja. Esimerkiksi aamuisin ne saavat aina leipäpalat, ja huutavat kyllä muistutukseksi, jos ei niitä heti ala kuulua, kun ne huomaavat Jaakkolan heränneen. Kaikkiaan aaseille riittää heikompi ravinto kuin hevosille, sillä ne lihovat helposti. Talvikaudella ne syövät pääasiassa olkea, heinää hyvin vähän, ja kesällä lisäksi piharuohoa ja oksia. Aasi poikkeaa hevosesta myös siitä, että se tykkää juoda lämmintä vettä.     Aasi on monelle Suomessa vielä vieras, mutta Jaakkola arvelee määrän lisääntyvän, sillä kiinnostusta niitä kohtaan on. Hyvä esimerkki siitä, ettei aasia tunneta, on taannoinen keskustelu Facebookissa: Joku oli ottanut kuvan tienvarressa kuolleena olleesta eläimestä, ja kysellyt että kenen aasi täällä on. Eläinsuojeluvalvontaankin oli oltu yhteydessä ja Jaakkolaltakin siitä kyseltiin, koska hänellä tiedettiin aaseja olevan. – Kuvassa näkyi selvästi eläimen sorkka, ja aasillahan on kavio, eli peurahan siellä oli.