Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Lomalta töihin ilman vinkkejä

Jos sattui aloittamaan neliviikkoisen kesälomansa ikään kuin perinteiseen tapaan juhannuksesta, niin juuri nyt saattaa olla menossa toinen työpäivä hengähdystauon jälkeen. Jälleen kerran tiedotusvälineet tuputtavat vinkkejä siitä, kuinka paluu töihin sujuu mahdollisimman kivuttomasti. Tämä on kummallista paapomista. Täysijärkinen aikuinen osaa lopettaa lomansa ilman suurta dramatiikkaa ja valtavaa tunnemyrskyä. Vakituisessa työsuhteessa lomat alkavat ja lomat päättyvät. Nyt näyttää siltä, että molempiin tuikitavallisiin tapahtumiin tarvitaan asiantuntija-apua. Kun vielä loma saattaa olla stressaavaa aikaa ja altistaa jopa parisuhdekriiseihin, niin toki myös suven vapaa-aikaan kaivataan ohjeistusta. Kovin vaikeaksi lomailu on nykyisin mennyt. Juhannuksen alla Ylen alueuutisissa Vakan alueella mökkeillyt opettaja totesi, että kolmisen viikkoa menee, ennen kuin töistä pääsee kunnolla irti loman alkajaisiksi. Samankaltaisia kesäloman alkuvaikeuksia on opettajilta kuultu ennenkin. Opettajat tekevät äärettömän arvokasta työtä lastemme ja lastenlastemme kanssa. Luultavasti alan ammattilaisten arvostus on kansalaisten keskuudessa aika lailla huippuluokkaa. Toki tähänkin ammattikuntaan mahtuu etenkin sen runsaslukuisuuden vuoksi monen tason toimijaa. Mutta, älkää nyt viitsikö, hyvät kansankynttilät valittaa niin, että vasta juhannuksen tienoilla pystyy rentoutumaan ja unohtamaan työpaineet. Jos duunari odottaa kolme viikkoa kesäloman alusta sitä hetkeä, että alkaisi olla kiva vapaafiilis, niin suvipaussi olisi jo melkein lusittu. Sitä paitsi Yle kertoi kesällä, etteivät läheskään kaikki työntekijät saa toiveistaan huolimatta neljän viikon yhtämittaista lomaa. Tämä vitsi on jo niin kulahtanut, ettei sitä enää olisi syytä toistaa, mutta muistin virkistämiseksi kuitenkin: opettajan työn parhaat puolet ovat kesä-, heinä- ja elokuu. Näin ei varmastikaan ole, vaan luultavaa on, että ainakin useimmat alalle hakeutuvat haluavat aidosti työskennellä tulevaisuustoivojemme parissa. Silti tätä vitsiä ei kannata pönkittää alkulomavoivotteluilla. Monella alalla saattaa olla oman työn yliarvostusta. Tärkeästä tehtävästään huolimatta opettajilla ei voi olla niin rankkaa duunia, ettei siitä meinaa millään toipua lomakuntoon.