Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kilpeä ja marssia Kustavin kesässä

Viime viikko saattoi olla monien mielestä Kustavin vilkkaan kesän kohokohta tai ainakin yksi suvivieton huippuhetkistä. Näin voi kai väittää siitäkin huolimatta, etteivät menneen viikon tapahtumasarja ja yksi yksittäinen kesäriento kaikkia hetkauttaneet. Volter Kilpi -kirjallisuusviikko on tullut pysyäkseen Kustaviin. Tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa Kustavin kesässä 20 vuoden aikana. Kilpi-viikon konseptissa on jotakin maagista vetovoimaa, sillä täysin hatusta vetämällä uskaltaa esittää väitteen, jonka mukaan vain hyvin pieni osa kirjallisuusviikon yleisöstä on henkilökohtaisesti perehtynyt kustavilaiskirjailijan tuotantoon. Tätä ei sovi ihmetellä, sillä Kilven teksti on himpun verran vaikeampaa luettavaa kuin Reijo Mäen Vares-dekkarit. Alastalon salissa -teokseen tarttuminen saattaa tuntua ylivoimaiselta haasteelta, vaikka opuksen taannoinen ilmaisjakokappale kirjahyllyä koristaisikin. Jollei Kilpi kiinnosta, niin sitten ei. Taas menee arvailujen puolelle, mutta ehkä on niin, että lauantaina neljättä kertaa järjestetty Queerstavi Pride -kulkue synnytti enemmän hämmennystä, mielipahaa ja kenties jopa suuttumusta. Jos seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta järjestetty marssi aiheutti kieroon katsomista, niin siihen kierosilmäisyyteen ei auta käynti optikolla, koska kyse on asennevammasta. Jos hetero ei ymmärrä toisenlaista ihmistä, niin ymmärryksen puutetta voi vain harmitella. Vaikka asenteet ovat muuttuneet suvaitsevaisempaan suuntaan, niin silti joillakin sukupuolienemmistöön kuuluvilla on yhä härskillä tavalla kanttia tuomita niitä, jotka ovat erilaisia. Arveluttavaa on vetoaminen Raamattuun. Sitä voi kuulemma lukea kuin piru, mutta silti muistuu mieleen hieno periaate, jonka mukaan Jumalan silmien edessä kaikki ovat tasa-arvoisia. Kuitenkin jotkut uskovaiset mäiskivät homoja Raamatun opeilla. Ottamatta kantaa Antti Rinteen (sd.) hallituksen politiikkaan pääministerille pitää nostaa lätsää korkealle siitä, että hän lähti Helsingissä Pride-marssille. Vakan tiedot eivät kerro, olivatko Kustavin ykköspäättäjät mukana lauantain kulkueessa. Jos nainen rakastaa naista tai mies miestä, niin tämä onnellinen tilanne ei vie mitään heteroilta. Kliseisesti sanoen: antaa kaikkien kukkien kukkia.