Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Pelastuslaitokset vastuussa lähtövarmuudesta

Viime aikoina on julkisuudessa pohdittu pelastushenkilöstön saatavuutta. Keskustelussa on jäänyt vähemmälle huomiolle, että merkittävä osa pelastushenkilöstöstä muodostuu sopimuspalokuntalaisista. Osittain saatavuusongelmat koskevat ammattihenkilöstön lisäksi myös sopimushenkilöstöä. Sopimuspalokuntien mahdollisuudet saada jäseniä hälytystehtäviin vaihtelevat alueittain. Joillain alueilla sopimuspalokuntalaisia on riittävästi, kun taas toisaalla erityisesti päivälähtöjen hoitaminen tuottaa vaikeuksia. Viime vuosina on sopimuspalokuntalaisten määrä Suomessa kasvanut noin 1 600 henkilöllä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että palokuntien henkilöstötilanne olisi helpottanut kaikissa palokunnissa. Hälytyskelpoisen sopimushenkilöstön määrä vaihtelee pelastustoimen alueittain ja jopa alueiden sisällä. Pelastuslaitokset ovat pelastuslain mukaan vastuussa siitä, että pelastustehtävät voidaan hoitaa mahdollisimman tehokkaalla tavalla ja että onnettomuus- ja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä. Sopimuspalokunnissa ja palokuntayhdistyksissä tehdään jatkuvaa työtä jäsenhankinnan ja lähtövarmuuden hyväksi. Yhteiskunta on viime vuosina muuttunut siten, ettei yhdistysten omat keinot yksin aina riitä näiden haasteiden ratkaisemiseen vaan pelastuslaitosten on tultava mukaan kantamaan vastuuta, joihin lakikin ne velvottaa. Päivälähtöjen ja varallaolojen houkuttelevuutta tulee kehittää ja uusia kannustimia ottaa käyttöön. Niihin ei kuulu niukkuuden jakaminen, sopimuspalokuntatoiminnan vähättely eikä varsinkaan sopimuspalokuntatoiminnan näkymättömäksi tekeminen. Niihin kuuluu arvostuksen tosiasiallinen nostaminen ja kaikenlaisten sopimuspalokuntatoimintaa haittaavien tekijöiden poistaminen. Sopimuspalokuntatoiminta tulee aidosti tunnustaa osaksi pelastustoimen järjestelyä kaikilla tasoilla aina lainsäädäntöön asti. Lähtövarmuutta parantaviin keinoihin saattaa myös kuulua erilaisten korvausjärjestelmien kehittäminen. Esimerkkinä voisi olla korvauksen maksaminen niille sopimuspalokuntalaisten työnantajille, jotka päästävät sopimuspalokuntalaiset työstä hälytyksiin. Yksi vaihtoehto voisi myös olla, että palokuntayhdistykset saisivat pelastuslaitoksilta rahaa esimerkiksi yhden tai kahden palokuntalaisen palkkaamiseen paloasemille päivälähdön varmistamiseksi ja palokunnan kaluston huoltamiseksi. Sopimuspalokuntien jäsenhankintaa haittaavat edelleen puutteet henkilökohtaisissa suojavarusteissa, koulutuksessa, työterveyshuollossa ja työturvallisuudessa. Nämä puutteet ovat olleet tiedossa koko alueellisen pelastustoimen ajan. Olen varovasti laskenut, että pelastuslaitokset tarvitsevat lisää rahaa yhteensä 40– 50 miljoonaa näiden puutteiden korjaamiseen. Pelastustoimi on kuntien rahoittamaa toimintaa eli kunnat vastaavat pelastuslaitosten riittävistä toimintaedellytyksistä. Suomen Sopimuspalokuntien Liitto on selvittänyt päivälähtöjen ja muiden vajaalähtöjen ongelmia. Sopimuspalokuntien lähtövarmuushankkeessa tarkasteltiin vuosien 2011– 2013 ajalta 85 000 sopimuspalokuntien suorittamaa kiireellistä hälytystehtävää. Selvitys osoitti, että tuona aikana vajaalähtöjen osuus oli keskimäärin noin 45 prosenttia kaikista hälytyslähdöistä. Nollalähtöjen – hälytyksen tultua palokunta ei lähtenyt tehtävälle –  osuus oli koko hälytysten määrästä 2,1-2,6 prosenttia. Arvioitiin, että suuri osa vajaalähdöistä johtuu sopimuspalokuntien epävarmasta hälytysjärjestelmästä. Lähtövarmuushankkeen loppuraportissa esitettiin kymmenen toimenpide-esitystä, miten päivälähtöjen ja vajaalähtöjen ongelmia saataisiin korjattua. Hyvin pieniä korjauksia lukuun ottamatta pelastusalalla ei ole näihin toimenpiteisiin ryhdytty. Isto Kujala toiminnanjohtaja, järjestöneuvos Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry