Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Suvipäivää vietettiin vilkkaana viime kesän tauon jälkeen – Järjestäjät kaipaavat lisää väkeä talkoisiin

Suvipäivää vietettiin tänään Lokalahdella viime vuoden tauon jälkeen vilkkaissa tunnelmissa. Mukana oli ensi kertaa muun muassa Lokalahden Urheilumetsästäjät ry, joka myi peuramakkaraa ja tarjosi yleisölle mahdollisuuden kokeilla jousiammuntaa. Jos osui omenaan 15 metrin päästä, palkinnoksi sai kimpaleen peuran lihaa. – Tässä on saanut sellaisetkin lihaa, jotka eivät ole koskaan ennen ampuneet. Ampuminen on yllättävän helppoa, jos vain käsi pysyy paikallaan, Rauno Aaltonen sanoo. Uusikaupunkilainen Johanna Hurme ja lokalahtelainen Susanna Hagman tulivat Suvipäivä-tapahtumaan lapsikatraittensa kanssa. Lasten ampumiskokeiluiden jälkeen oli äitien vuoro. – Täällä pääsee itsekin kokeilemaan kivoja juttuja. Vain yksi lapsista saatiin kokeilemaan ratsastusta, mutta me äidit pääsimme ratsaille sitäkin innokkaammin, Johanna Hurme kertoo. Perheille maksuttomat tapahtumat ovat tärkeitä. Hurme harmitteli viime vuonna, kun Suvipäivän vietossa oli tauko, mutta sanoo ymmärtävänsä järjestämisestä koituvan valtavan työn. Viime kesänä Lokalahti-seura sai paljon palautetta, kun tapahtumaa ei järjestetty. Ihan vähällä oli, ettei pyyhe lentänyt kehään myös tänä vuonna. – Meitä on tässä ollut viisi vuotta sama porukka, kuusi aktiivia. Meiltä loppuu kapasiteetti. Paukut eivät yksinkertaisesti riitä, Lokalahti-Seuran puheenjohtaja Seppo Laine sanoo. Noin kuukausi sitten pidettiin paikallisten yhdistysten yhteinen suunnittelukokous, jonne saapui parisenkymmentä osanottajaa. Muutama vanha seuran jäsenkin aktivoitui tänä kesänä auttamaan Suvipäivän järjestelyissä. Valoa siis vähän pilkottaa, mutta tapahtuman avajaispuheenvuorossaan Laine ei säästellyt sanojaan. Hän haastoi paikallisia mukaan yhdistyksen syyskokoukseen, joka hänen mukaansa tulee olemaan vedenjakaja. – Se kertoo mitä täällä halutaan, vai annetaanko olla ja sammutetaan valot. Odotamme sinne runsaslukuista osallistujamäärää. Paikalle saapuminen ei tarkoita sitä, että heti ollaan tyrkyttämässä jotakin tehtävää, vaan tarvitsemme uusia ideoita. Jos ajatusmaailma on sellainen, että kyllä toiset järjestää, me tulemme vain valmiiseen pöytään, niin voin sanoa suoraan, että se on väärin arvattu, Laine sanoi. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna meijerin puistossa. Musiikista vastasivat Jarmo Kankaanranta , Laura Varjo ja Tiia Leal . Suvipäiväpuheen piti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jaana Vasama , ja lavalla nähtiin myös Juhani Alkion kirjoittama teatteriesitys Lokalahren kansakoulun synnytyspoltoi.