Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Itämeri toipuu, mutta hitaasti – Professori Alf Norkko antoi Volter Kilpi -viikon yleisölle toivoa

Itämeri hengittää huonosti. –         Itämerestä Tanskan kokoinen alue on huonossa hapessa, Itämeren monimuotoisuutta tutkinut professori Alf Norkko kiteytti Volter Kilpi Kustavissa -viikon yleisöluennolla, missä kunnossa Itämeri on. Se on kuitenkin vain osatotuus. Tarkempi totuus on, että Itämeren tilanne muuttuu kaiken aikaa. –         Vuonna 1906 Itämeren pohjasta 1500 neliökilometriä oli hapetonta, vuonna 2012 hapetonta pohjaa oli jo 65000 neliökilometriä. Itämeren kohtalo ei silti ole niin lohduton, miltä se kuulostaa. Norkko vakuutti, että Itämeri toipuu, mutta se tapahtuu hyvin hitaasti. –         Se työ, mitä Itämeren puolesta tehdään, vaikuttaa.  Toipuminen etenee vain niin hitaasti, että 50-100 vuoden kuluttua vähähappisia alueita on Itämeressä enää vähän. Palautuminen on hidasta, mutta mahdollista. –         – Esimerkiksi typen ja fosforin määrä on puolittunut 80-90-luvuilta.   Itämeren rehevöityminen lähti kasvuun 1960-luvulla. Silloin maataloudessa tulivat käyttöön keinolannoitteet. Norkon mukaan maatalous on suurin yksittäinen ravinnekuormittaja. Sen osuus ravinnekuormasta on 77 prosenttia. Yhdyskuntien osuus on 10 prosenttia. –         Ratkaisevaa kuitenkin on, että Itämeren rehevöityminen ei enää pahene. Meillä on merkittävä laskusuhdanne menossa ravinnekuormituksessa. Se näkyy myös luonnossa. Esimerkiksi hallien kanta on lisääntynyt, myös merikotkat ovat palanneet. Itämeren suojelu on siis lähtenyt hyvin käyntiin, mutta samanaikaisesti käydään toista taistelua. Ilmastonmuutos etenee nopeasti. –         En ole ilmastonmuutoksen tutkija, mutta sitä ei voi olla havaitsematta. Muutos on valtavan nopea.   Norkko esittää yleisölle tilaston, jonka mukaan hiilidioksidimäärät ovat aiemminkin vaihdelleet, mutta vaihtelua on ollut molempiin suuntiin. Viime vuosina hiilidioksidimäärä on vain kasvanut, vaihtelua ei enää näy. –         Ilmastonmuutos vaikuttaa Itämereen monella tavalla: veden lämpötila nousee, suolaisuus laskee, rehevöityminen pahenee, vesi happamoituu, merijää vähenee, Itämereen tulee uusia lajeja ja jotkut lajit häviävät, hän luettelee. Itämeri lämpenee nopeammin kuin valtameret, koska se on niin matala. Itämeren syvyys on keskimäärin vain 60 metriä, kun valtamerien keskisyvyys on yli kolme kilometriä. –         Tästä syystä Itämeri on äärimmäisen haavoittuva meri. Esimerkiksi Tvärminnessä, Hangossa, Itämeren lämpötila on noussut vuodesta 1985 kolmella asteella. Muutos on professorin mukaan dramaattinen.   Norkko toivoo, että kun julkisessa keskustelussa puhutaan paljon metsistä hiilinieluina, muistettaisiin myös merien merkitys. Valtameret tuottavat puolet siitä hapesta, jota hengitämme. –         Lisäksi merien maailma on äärimmäisen kaunis. Merissä on paljon suojeltavaa. Me ihmiset vietämme aikaa saaristossa kesäisin ja näemme leväkukinnot. Mutta jos loka-marraskuussa lähtisi ulkosaaristoon, näkisi toisenlaisen Itämeren. Vesi on puhdasta ja sinisimpukkariutat ovat äärettömän kauniita.   Professori Alf Norkko on koko elämänsä tutkinut Itämerta, mutta myöntää silti, että merestä tiedetään sittenkin vähän, vaikka se on maailman tutkituin meri. –         Tietoa ei silti ole riittävästi. Hänestä paras keino suojella Itämerta on lisätä tutkimusta ja ihmisten tietoisuutta meren merkityksestä. –         Usein luotetaan, että on olemassa yksi keino, joka auttaa Itämeren suojeluun. Yksi keino ei riitä. Pitää kokeilla erityyppisiä suojelukeinoja, hän haastaa. Norkko ennakoi, että kun ilmastonmuutos etenee, maatalous vähenee Etelä-Euroopassa. Se lisää paineita, että ruokaa tuotetaan meillä enemmän. –         On pakko tuottaa ruokaa, mutta miten, se on tärkeä kysymys.     Alf Norkko on Helsingin yliopiston Itämeren tutkimuksen professori.  Hän on maamme johtavia merten ekologian tutkijoita, jonka tutkimukset ovat saaneet myös kansainväistä huomiota. Hän on johtanut tutkimushankkeita sekä Suomessa, Ruotsissa, Uudessa Seelannissa että Etelämantereella.