Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Soiva Kustavi levittää musiikkia Kustavin kesään

Kustavin tapahtumakesä jatkuu tapahtuman Soiva Kustavi merkeissä, jolloin on tarjolla monenlaista musiikkia sekä elämyksiä hyvin erilaisissa ympäristöissä. Kirkko Soi teemalla Oi muistatko vielä sen virren torstaina 18 heinäkuuta kello 18 Kustavin puukirkossa. Silloin kaikuvat yhteisesti laulettavat tutut virret sekä hengelliset laulut. Tänä vuonna iltavesperin teemana on Olen kuullut on kaupunki tuolla esittäjinä trumpetisti Risto Oinaala sekä kanttoriurkuri Sinikka Rikkilä . Perjantaina 19.7. kello 19 Tuulentuvalla kuullaan Latinalaisen Amerikan ääntä, kun siellä esiintyy Romina Bianco & Tango del norte. Luvassa on legendaarisen Mercedes Sosan kauneimpia lauluja maailman luokan muusikoiden tulkitsemina ja aitoa argentiinalaista tunnelmaa. Katanpään linnakesaarella lauantaina 20 heinäkuuta kello 14 esitetään Kaikki muu paitsi purjehdus on turhaa. Purjehduksella on mukana joukko merihenkisiä taiteilijoita Iiro Salmen johdolla. Lauantai-illan päätteeksi kello 20 Lootholmassa esiintyy RoiHaus Swing Band, joka tarjoilee soittaen svengaavaa swing-tanssimusiikkia. Vartsalassa ravintola Spaunan terassilla merellisessä ympäristössä nautitaan Soivan Kustavin päätöskonsertissa sunnuntaina 21 kello 14 Dallape-tyylistä merihenkistä musiikkia Paviljonki Seitsikon esittämänä. Lisätietoja saa tapahtuman Facebook-sivuilta.