Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kyytöt huolehtivat maisemanhoidosta Taivassalon Hylkilässä

Taivassalon Hylkiläntietä ajellaan ja sitten käännytään Hylkilänranta-nimiselle tielle. Tie kapenee ja muuttuu Simulantieksi. Sitten se samainen tie muuttuu Rauhalantieksi. Nyt löydetään jo sopiva parkkipaikka. Sähköt pois aitauksesta, ja mennään laajalle rantaniitylle. Edessä on Eskonletto, vasemmalla Härkäinkari ja takana Seitsemästaivas. Mutta missä ovat kyytöt, joihin tänne on tultu tutustumaan. – Ne on yleensä päivisin tuolla rantakallioilla, sanoo Hylkilän kyyttötilan emäntä Heli Junnila . Emäntä tuntee hoidokkinsa. Siellä se on, lähes puolisatainen kyyttölauma merellisessä upeassa maisemassa Hylkilänlahden rannalla. Tuijottavat toimittajaa kovasti varautunein katsein. Nyt iskee täydellinen déjà vu -ilmiö. Kahdeksan vuotta sitten Miina Äkkijyrkkä toi rekkakuskinsa kanssa massiivisen peltilehmän Vehmaan Vinkkilään. Puominosturilla monien kommervenkkien jälkeen he nostivat peltilehmän VPK:n talon edustalle keskelle kevyen liikenteen väylää. Olin tapahtumaa todistamassa ja sanoin vieressäni tilannetta tarkkailevalle Oheistaidekodin perustajalle, akateemikko Outi Heiskaselle , että ei sitä keskelle vilkasta kevyen liikenteen väylää voi jättää. – Jos se on niin päättänyt, niin ei sen päätä kukaan käännä, sanoi Outi. Menin ystävällisesti kertomaan taiteilija Miina Äkkijyrkälle, että kyseinen alue on julkinen, yleisessä käytössä oleva kulkuväylä. Siihen ei voi sijoittaa 4-metristä monumentaalista tilataideteosta. Vastaukseksi sain katseen ja kysymyksen. – Ja kuka sinä sitten olet? Joku kunnanjohtaja vai? – En vielä, vastasin. Tarinan ydin ei liity siihen, kenellä kulloinkin on mielihaluja nousta Vehmaan kunnanjohtajaksi, vaan siihen, että Miina Äkkijyrkän varautunut katse oli aivan samanlainen kuin Hylkilän kyyttöjen. – Kyllä, lähes kaikki emolehmät ovat entisiä Miinan kyyttöjä, ja loputkin ostettu hänen suositustensa mukaan. Minä olin hevostyttö, joka sai ensimmäisen hevosen 14-vuotiaana. Se hevosharrastus aiheutti sen, että lääketieteen opiskeluni venyivät luvattoman pitkäksi. Mutta tulihan ne paperit lopulta sieltä lääkiksestä, sanoo Heli Junnila. Heli Junnila muutti puolisonsa kanssa Hylkilään hevosten siitostoimintaa harjoittaneen, edesmenneen Jukka Kallungin alivuokralaiseksi syksyllä 2006. Perhe rakensi oman talon ja osti tallin Kallungilta. – Hevosia alkoi olla uupumukseen asti, sekä omia että hoitohevosia. Kyytöt tulivat kuvaan kymmenen vuotta sitten, ja yksi päällimmäinen syy oli maisemanhoito. Tämä rantalaidun oli täysin ruovikoitunut ennen laidunnusta. Kyytöt ovat kevyitä ja siten hyviä uimareita, jotka menevät syväänkin veteen. Tuolla Eskonletolla ne aina aika ajoin vierailevat. Opiskeluaikoinaan Heli Junnila ratsasti koulua vaativassa A-luokassa. Nyt laitumilla askeltaa kuusi hevosta, eikä ratsastus ole kokonaan sivuun jäänyt. – Tytär harrastaa ratsastusta, mutta kyllä tässä on pyritty jalat maan pinnalla pitämään. Huipulle pääsy niin esteissä kuin koulussakin vaatii sen verran varoja ja aikaa, että eiköhän se harrastuksen puolella pysy. Mutta valuivatko lääketieteen opinnot täysin hukkaan? Oliko opiskelualan valinta täysin väärä? – Ei toki. Teinhän minä kymmenen vuotta Taivassalon vanhainkodissa ja kotisairaanhoidossakin lääkärin töitä, sanoo kyyttöemäntä Heli Junnila.