Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Uhlun basaarissa saa tinkiä

Vehmaalla Uhluntien päässä sijaitsee keltainen puutalo, joka kätkee sisälleen kirpputorin täynnä yllätyksiä. Ovella päivystää valpas vahtikoira Mila, joka hoitaa mallikkaasti myös myymäläapulaisen tehtäviä. Olli-Pekka Ahokas osti entisen Ennyisten Osuuskaupan myymälän asunnokseen jo vuonna 1989, mutta kiinteistössä sijaitseva kirpputori ei syntynyt vielä siinä vaiheessa. – Kirpputori oli äitini Lyylin haave. Kun varastohuoneeseen alkoi kertyä valtavasti tavaraa myös sukulaisilta, päätimme perustaa kirpputorin viitisen vuotta sitten. Koska äitini on kirppisidean alullepanija, puoti päätettiin ristiä Lyylin vintage-kirppikseksi, kertoilee Olli-Pekka Ahokas. Lyylin vintage-kirppiksen hyllyt notkuvat tavaroista. Valikoima sisältää sekä uutta että vanhaa. Kirpputoriasiakkaat arvostavat usein enemmän vanhaa kuin uutta, sillä Olli-Pekan mukaan vanhat, arvokkaammat tavarat eivät ehdi yleensä olla myynnissä kauan. Esillä on muun muassa kirjoja, vaatteita, leluja, huonekaluja ja astioita. Astioiden joukossa on myös vanhoja neuvostoaikaisia posliineja, joissa on USSR-leima. Kuten sanonta kuuluu, toisen roska on toisen aarre, ja moni sellainenkin tavara, jolla ei luulisi olevan enää mitään käyttöä, on löytänyt uuden kodin. – Jokin aika sitten täällä kävi asiakas, joka keräili maailman huonoimpia filmejä. Kirppiksen valikoimaan kuuluu myös VHS-kasetteja, ja kyseinen keräilijä löysi täältä kokoelmaansa peräti kaksi elokuvaa, mikä on kuulemma loistava saalis, naurahtaa Olli-Pekka Ahokas. Toimittajan tehdessä haastattelua kirppikselle saapuu kaksi asiakasta: Katja ja Henni Tolonen Turusta. Naiset olivat matkalla Uuteenkaupunkiin mummolaan, kun he bongasivat kirpputorin kyltin tienvarresta. Kotiinviemisiäkin löytyi, sillä Henni löysi vaaterekiltä heti mieleisensä farkut ja puseron. Kirppis on auki aina kesäisin, kun Olli-Pekka ja Mila ovat kotona, eli säännöllisiä aukioloaikoja ei ole. Jos haluaa käydä tekemässä kirppislöytöjä, kannattaa siis käydä rohkeasti kolkuttelemassa ovea. Kirpputorin pitäminen on Olli-Pekka Ahokkaalle eläkepäivien harrastus, ja tarkoituksena on myös jatkaa kirpputorin pitoa tulevina kesinä. Kirpputorin pidon puitteissa tapaa ihmisiä, joiden kanssa viriää usein kiinnostaviakin keskusteluja. Varsinaista yleisöryntäystä kirpputorille ei ole ollut, mutta kesäaikaan asiakkaita käy Olli-Pekan mukaan viikoittain. – Lyylin vintage-kirppiksellä on sellainen periaate, että kaikki, mikä on näkyvillä, on myös myytävänä. Hinnoittelussa sovellan basaarityyliä, eli hintoja ei ole esillä, vaan niistä voi neuvotella, Olli-Pekka Ahokas kertoo kirppisaatteensa kulmakivistä. Lyylin vintage-kirppis sijaitsee Vehmaalla Uhluntien päässä lähellä Kustavintietä Kirpputori palvelee asiakkaita kesäisin omistajan ollessa paikan päällä Tavaroilla ei ole kiinteitä hintoja, vaan hinnoista saa neuvotella