Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Ilpo Haalistolle MM-pronssia eukonkannosta

Nousiaislainen Ilpo Haalisto otti Sonkajärvellä viime lauantaina pidetyissä Eukonkannon maailmanmestaruuskisoissa pronssia kannettavansa Jenni Piipon kanssa. Perjantaisen MM-sprinttikisan he voittivat. Eukonkannon MM-kisoissa oli osallistujia kaikkiaan 13 eri maasta ja maailmanmestaruudesta käytiin kova taistelu. Voiton vei liettualaispari Vytautas Kirkliauskas ja Neringa Kirkliauskiene 0,1 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen kauniaislaiseen Taisto Miettiseen, jolla oli parinaan Katja Kovanen. Haalisto ja Piippo jäivät kärkikaksikosta vain kaksi sekuntia. Haalisto on osallistunut eukonkantokisoihin vuodesta 2002. Iisalmelaislähtöinen Piippo löytyi hänen kannettavakseen paikallisten kisavieraiden joukosta vuonna 2015. Pari ei ole etukäteen harjoitellut, eikä Haalisto muutenkaan ole varsinaista eukonkantoa kisojen välissä treenannut. Hänen vahvuutenaan on kuitenkin kilpajuoksutausta. Edelleenkin hän vetää kuukausittain jonkin rajumman kehittävän treenin. – Joka toinen viikko olen vetänyt sellaisen viidenkympin kilpapyörälenkin Torkkelin Jussin kanssa Ruskon ja Naantalin maisemissa. Haalisto juoksee vuoden aikana yleensä pari kolme polkumaratonia ja yhden sadan kilometrin polkujuoksun. – Esimerkiksi itsenäisyyspäivänä juoksin Porin prikaatista Turun lentokentälle pitkin metsiä Valpperin ja Raasinkorven kautta, ja armeija huolsi meitä matkalla. Eukonkannon kisatulostaan Haalisto pitää hyvänä siihen nähden miten vähän treenaa. – Jätin kahvin kokonaan pois tammikuussa ja sen jälkeen leposykkeet on olleet neljääkymmentä. Haalisto arvioi lajissa vahvuuksikseen myös sen, että osaa psyykata ja ajoittaa kuntoaan. Seuraavaa vuotta varten Haalisto arvelee, että hänellä olisi uima-allastekniikassa vielä varaa parantaa. – Jos uima-altaasta pääsee metrin nopeammin pois kuin toinen, sillä erolla ehtii sitten jo juosta viisi metriä kaulaa. Nyt opettelen siinä uutta tekniikkaa. Jos olen ensi vuonna yhtä hyvässä kunnossa, vedän radan 2–3 sekuntia nopeammin. Eukonkannon MM-kisat ja niiden saama kansainvälinen julkisuus on pienelle Sonkajärven pitäjälle iso asia. Ilpo Haalisto toteaakin, että hänellä on kisoihin osallistumisessa ja Sonkajärven edustamisessa omaan piikkiinsä mukana myös talkoohenkeä. Hän on myös käynyt muutamaan otteeseen käynyt esittelemässä lajia Helsingissä kuvanneille kansainvälisille medioille. Ensi vuonna lajilla on 25-vuotisjuhlavuosi. Kun on itsekin maalaispitäjästä, Haalisto näkee, että syrjäseutujen ja itäsuomalaisten ihmisten pitää olla paljon tavallista luovempia, jottei seudut autioidu kokonaan. – Haluan tukea maalaisperinnettä ja yritteliäisyyttä omalla esimerkilläni. Toivottavasti järjestäjäporukka siellä edelleen jaksaa. Siellä on kova henki ja taustalla hauska tarina. Sehän juontaa 1800-luvun neidonryöstäjästä rosvo Ronkaisesta, joka haki naisia Vienan Karjalasta. Se lähti siitä, että jos ehtii juosta isäntää karkuun minuutin ajan niin se ei ehdi enää ampumaan aseellaan, kun sitä kesti minuutin ladata uudestaan.