Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Silakrysäyksen kulttuuritarjonta oli monipuolinen

Taivassalon Silakrysäyksessä oli silakoiden lisäksi maittava annos kulttuuritarjontaa. Digitaalinen taideteos toi rauhoittavan meren keskelle Nuortenkotia. Salissa oli esillä kahdentoista eri taiteilijan taidemyyntinäyttely ja kansalaisopiston opiskelijoiden kevään kädentaitoja tuotoksia. Kansallispukunäyttelyssä oli yhteensä 17 erilaista asua. Mukana oli luonnollisesti myös Taivassalon puku, vaikka sillä ei virallisen kansallispuvun statusta olekaan. Kansallispukuharrastaja Emmi Granlund kertoo, että pääpiirteittäin puvut jakautuvat länsi- ja itäsuomalaisiin pukuihin Suomen nykyisen rajan mukaan. Selkeitä eroja on nähtävissä esimerkiksi värityksessä, itäsuomalaiset puvut ovat länsisuomalaisia tummempia. – Itäsuomalaisissa puvuissa on myös paljon hartuushameita, jossa ei ole liiviä ja hametta erikseen, kertoo Granlund. Päähineistä länsisuomalaisten aikuisten naisten käytössä ovat tykkimyssyt ja tanut, itäsuomessa erilaiset hunnut. Alle rippikouluikäiset lapset kulkeva paljaspäin tai käyttävät nauhoja. Myös neidon päähineisiin kuuluvat nauhat tai säppäleet tai pinteleet. Härmän pukuun kuuluu poikkeuksellinen neidon päähine, jota kutsutaan tryytteröksi. Nykyään on suosituksi noussut tapa yhdistää kansallispuvun osia tavallisten arkivaatteiden kanssa. Emmi Granlundilla esimerkiksi oli yllään Härmän puvun hame ja vaalea villapusero -yhdistelmä. – Tämä on ”Tuunaa mun perinne” -henkeä eli sekoitetaan esimerkiksi farkkujen kanssa joku kivannäköinen kansallispuvun liivi. Myös pelkkää taskua voi käyttää, sen saa kätevästi kiinnitettyä hakasella kiinni vyötärölle, kuvailee Granlund. Pirjo Hyövelä tunnustautuu vanhanaikaiseksi kansallispuvun käyttäjäksi ja myöntää, että ei itse lähtisi yhdistämään uutta ja vanhaa. – Tuunaus on kuitenkin nykyaikaa ja tuo kansallispukuja tutummaksi myös nuoremmalle väelle, sanoo Hyövelä. –Toki täytyy muistaa, että jos käyttää kansallispukua kokonaisuutena, niin silloin ei yhdistellä tai vaihdella osia vaan kokonaisuuden pitää olla ehjä, huomauttaa Granlund.