Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Mikä on sinun voimaeläimesi?

Onko sinulla tiikeri tankissa? Näinhän ikivanha bensamainos hehkutti. Kansanuskomuksiin perustuva teos ”Pohjolan voimaeläimet” tarjoilee koukuttavia kotimaisia vaihtoehtoja. Oletko kenties sisukas lohi, joka osaa säästää voimiaan otollisiin hetkiin, uhmakasta turvaa pennuilleen tarjoava karhu, tässä-ja-nyt elävä sudenkorento, omien juttujensa parissa viihtyvä mäyrä, vaiko sileän pyöreä hitaasti liikkuva hylje, joka riittää itselleen? Tunturipöllönkin motto kiehtoo: ”Mitä tarkemmin katson, sen paremmin ehkä jonain päivänä ymmärrän miten asiat oikeasti ovat.” Que sera, sera… kenpä ja kunpa tietäis sen! Juureva metso ei hevin puolukkamättäiltään lähde. Ei ehkä sopivin hahmo kulkukissavietin piinaamalle. Meikä lähti taas hetkeksi maailmalle. Ja uteliaisuuttani jo kolmatta kertaa tapaamaan Gibraltarin vuoreenrinteen makakeja. Tämä pienikokoinen, älykäs ja hurmaavan röyhkeä eläin on ainoa vapaana elävä apinalaji Euroopassa. Niillä on jo geeneissä vimma tarkistaa kasseja. Kyltit varoittavat, mutta eihän ihminen usko, tämä eläimistä viisain. Puolen tunnin aikana näin teiniapinat riitelemässä rouvaturistin silkkihuivista, yhden jyrkänteen yli viskatun kännykän, digikameran joka kiersi karvakouralta toiselle. Sitä ei tietenkään palautettu. Huitovaa omistajaa ilkuttiin paljastetuin hampain, niitä kalisuttaen. Innostuin huumoritekstille: ”Jos apina irvistää, vaikka söpökin, niin varo ja peruuta välittömästi! Moni ei usko, menee naimisiin.” Toisella matkalla Gibraltariin varauduin viihdyttämään perhettäni. Heidän tietämättään kassissani oli piilossa nippu banaaneja, yhden otin valmiiksi käteeni. Heitin sen lauman johtajaa kohti. Alfauros ei edes vilkaissut lentävää lahjusta, vaan loikkasi päin ja alkoi raastaa kassia kädestäni, aavisti kai sisällön. Alkoi kunnon nujakka, kassissa kun oli varavaatteemme ym tärkeää. Vaikka perheen miehet ryntäsivät avukseni, kesti kauan päihittää sinnikäs karvakoura. Muistan vieläkin sen pitkät sormet ja tasapäiset kynnet. Ja kunnon haavan kämmenselässäni. Nykyään makakien ruokinnasta sakotetaan. Niinpä ei tällä kertaa eväänä banaaneja. Ei se auttanut. Tunnistivat kai heti kun muun turistilauman mukana astuin ulos gondolihissistä vuoren laella. En ole turvatarkastuksia koskaan niin pomppivasti paeten säikähtänyt. Muilla oli totta kai vain hauskaa. Matkan riemastuttavin ja riipaisevin hetki tosin oli se, kun eräs ajattelematon äiti (siis toinenkin on olemassa) työnsi oranssia leikkiapinaa pitelevää poikaansa lähemmäksi makakia hyvää valokuvaa varten. Poika arasteli, nosti pörröleluaan korkealle ilmaan. Salamannopea loikkaus ja keinokarvaista sukulaista vietiin pitkin poikin kaidetta. Meitä höynäytettäviä turisteja oli paikalla iso joukko, ja pakkohan oli räjähtää nauramaan, kun kiukustunut isä lähti loikkien takaa-ajoon… Farssihuumoria, ei vahingoniloa. Huolestuneelle mutta itsekin kikattavalle lapsenlapselleni vakuutin, että poika taatusti saa lakipisteen kaupasta uuden oranssiapinan. Yhdistyisikö apinassa voimahahmoksi neuvokas kettu, jolle mikään ei ole mahdotonta tai saavuttamatonta? Kansanuskomuksemme mukaan edes seinä ei pidättele kettuhenkistä. Vaikka eräs Taneli Trumppi niin kuvittelee. Mikähän lienee voimaeläin tässä maailman paisuneimman egon omaavassa Donaldissa? Venäjän vaakunaan päätynyt kaksipäinen kotkako –  vaiko vain rintaansa röyhistelevä tunkiokukko? Tuula Sandström