Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Pilvilinnasta kaikki lähtevät hyvällä tuulella – Taidetalo avasi kesäksi

Uudessakaupungissa tiistaina yleisölle kesäksi auenneen Taidetalo Pilvilinnan puutarhassa kukkivat lukemattomat ruusut. Viime vuodesta lajimäärä on lähes tuplaantunut, sillä nyt niitä on jo melkein 120. – Menemme edelleen taide edellä, mutta ruusut ovat siihen viihtyisyyttä tuova lisä. Olen pyrkinyt löytämään tänne lajikkeita, jotka kukkivat pitkään. Lähempänä merta on tarkoituksella matalampia lajikkeita, jotta niiden yli näkee, Pentti Nokkala kertoo. Matalat, kanadalaiset lajikkeet ovat sopeutuneet ankariin olosuhteisiin, kun taas kiinalaista alkuperää olevat hybridilajikkeet ovat paremmassa paikassa lähempänä talon antamaa suojaa. Kiinassa ruusujen tärkein ominaisuus jalostuksessa on vuosisatojen ajan ollut tuoksu. Siksi Pilvilinnan vieraan kannattaakin kumartua nuuhkimaan esimerkiksi värikkäinä loistavia Paul’s Scarlet ja Aqvarell-ruusuja terassin kupeessa. Ruusuista on kasvanut Pentti Nokkalalle intohimo. Omien risteytysten tavoitteena on erityisesti kuivuuden ja kylmyyden kestävyys. – On aina yllätys, kun uusi ruusu kukkii, sillä se ei koskaan ole samanlainen kuin emokasvi, hän sanoo. Pilvilinnan oma, jatkuvakukintainen nimikkolajike avaa puolitoistakertaiset, punaiset kukkansa heinäkuussa. Emokasveina on kasvattajan mukaan Valamon- ja Teresanruusut. – Se sopii nimikkoruusuksi, sillä se on alusta asti ollut erilainen, hyvin terhakka. Näyttää siltä, että se kesti talven hyvin, hän kertoo. Pilvilinnan emäntä, taiteilija Raija Nokkala on talven aikana ollut ahkera. Pihassa ja matsässä taidepolun varrella ilahduttavista 110 veistoksesta noin joka toinen tai kolmas on uusi. – Olen taiteilijana ensisijaisesti maalari, ja veistosten tekeminen on minulle enemmän hauskuus ja ilo. Vielä jokunen vuosi sitten sanoin, että joka kesä kaikki tehdään uusiksi, mutta nyt en enää sano. Osa veistoksista on samoja kuin ennen, mutta monet olen järjestellyt uusiksi teoksiksi vanhoista elementeistä, hän kertoo. Ilmaisia ämpäreitä -teos ilahduttaa Taidepolun varrella. Maalaukset ovat tänä vuonna yleisön toiveesta saaneet enemmän tilaa kuin ennen, sillä niitä on näytteillä Pilvilinnan sisätilojen lisäksi myös Pitsimökissä ja Simpukassa. Simpukan naapurissa asuu omassa, sohvin ja kattokruunuin kalustetussa kaksiossaan lasten suosikki Pablo-pupu. Tarkkasilmäinen vierailija saattaa huomata, että jokin on toisin kuin ennen. – Meillä oli suuri suru, kun iäkäs pupumme jouduttiin lopettamaan. Lapset aina kyselevät, mitä Pablolle kuuluu, joten annoimme uudellekin nimeksi Pablo. Se on neljän kuukauden iässä jo aika iso, vaikka onkin vielä vauva. Pablo vielä opettelee virkatehtäväänsä ottaa rapsutuksia vastaan, Raija Nokkala kertoo. Yltäkylläisen ja värikkään Taidetalo Pilvilinnan tavoite on kohottaa kävijöiden ajatukset hetkeksi arjen yläpuolelle. Talo ottaa vastaan vieraita elokuun 10. päivään saakka tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin kello 14–18. Isäntäpari toivoo yli kymmenen hengen ryhmien varaavan oman opastusajan aukioloaikojen ulkopuolelta ruuhkan välttämiseksi. – Kaikille meidän vieraillemme on yhteistä, että täällä käy vain kivoja ihmisiä. Koko työn suola onkin siinä. Saamme tästä itse varmaankin enemmän kuin me pystymme vieraillemme antamaan, Raija Nokkala sanoo.