Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Rymättylän teatterissa komediaa

Viime kesänä Rymättylän teatteri veti vähän henkeä, mutta tänä vuonna teatterissa on puskettu täyttä vauhtia, jotta katsojille saadaan antoisa ja vähän erilainen esitys. Uusi ohjaaja Osku Pikander on heittäytynyt antaumuksella mukaan haluten tehdä vähän erilaista teatteria kuin mitä Rymättylässä on totuttu näkemään. Kesän 2019 näytelmäksi valikoitunut Tuomas Parkkisen Puhelinluettelo on iloinen, yllättävä ja häpeilemätön komedia ihmisistä ja ilmiöistä sekä jo historiaan jääneestä katalogista, paikallisia lisämausteita unohtamatta. Romanttisen päätarinan ympärillä pyörii yritysten ja erehdysten kirjo sekä nippu hulvattomia hahmoja kirkon kellonsoittajasta Neiti Aikaan. Rymättylän teatterin näyttämölle kohonneisiin lavasteisiin on myös panostettu ja ne on pantu pystyyn näyttelijöidemme voimin. Tarmokas työryhmä antaa aikansa ja sydämensä teatterille, jotta teatterin tekeminen saadaan pidettyä voimissaan Rymättylässä. – Olemme teatteriperhe, emmekä malta odottaa pääsevämme pian irti lavalla, työryhmä toteaa. Rymättylän teatteri tuo ensi-ilta on perjantaina 28.6. kello 18.30.