Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Keltaiseen lehdistöön?

Nähdäänkö Naantali Iltalehden otsikoissa? Se on Mikko Rönnholmin (sd.) kauhuskenaario kotihoidon tilasta. Kotihoitoon palkataan kolme uutta henkilöä, mutta SDP, vihreät ja vasemmistoliitto olisivat lisänneet henkilöstöä kertalaakista yhdeksällä. Muutosehdotus ei mennyt läpi, se hävisi niukasti äänin 21–18. Tulos olisi ollut kylläkin selvempi, jos kokoomuksen Elina Salokankaan ja Pekka Ritvasen ja perussuomalaisen Sari Outisen äänet olisivat tyhjän sijaan olleet ryhmän mukaiset ja Vilhelm Junnila (ps.) ei olisi karannut toiseen kokoukseen kesken, tai johonkin, ja jos David Mbing (ps.) ei olisi äänestänyt muutosehdotuksen puolesta. Strategiassa mainittu aurinkoisuus sai hetkeksi väistyä salamoiden tieltä, kun valtuutetut sanailivat keskenään. Käsittämättömäksi luonnehti Harri Palomäki (vas.) sitä, että kaupungista ei löytynyt tahtoa satsata 90 000 euroa lisää rahaa kotihoitoon. Sirpa Hagsberg (sd.) oli tutkinut, että palkkamenoja säästyy sillä, että geriatri pystyy aloittamaan vasta ensi vuonna. Päättäjät ovat tietoisia tilanteesta, eikä Mirva Maineen (vihr.) mukaan voida vedota siihen, että ei olisi tiedetty, mitä tehdään. Maine oli tietoinen myös siitä, että henkilöstö kotihoidossa on vaihtuva ja vanhukset ihmettelevät, että ”aina on uusi tyttö”. Liekö tietoisuus siitä, että valtuuston kokous kuvattiin nettiin, innostanut. Kokous kesti kolme tuntia. Puheenjohtaja Toni Forsblom (kok.) sanoi, että on aikaa kammata tukka, koska filmi lähtee maailmalle vasta huomenna. Jan Lindströmin (kok.) tilinpäätösluennon jälkeen Forsblom pahoitteli: – Äskeisestä puuttui aika. – Sitä olisi kyllä kaivattu, huudahti Heini Jalkanen (kesk.). Ja kun kaupungilla menee muuten niin hyvin. Nyt ylijäämää oli yli neljä miljoonaa euroa. Pääsyynä tähän olivat odotettua suuremmat verotulot. Lindström suuntasi kiitoksensa hyvää eläkettä nauttivien suuntaan. Sieltähän ne hyvät verotulot kerätään. Kaupungissa on velkaakin hirveän vähän per asukas, työttömyys on laskussa, yrittäjät ovat tyytyväisiä ja paljon on rakennettu asuntoja ja keskustaa, asuntomessutkin saadaan. Asukkaita on muuttanut enemmän kaupunkiin ja kuin pois. Syntyvyys saisi olla korkeampi, mutta matala se on muuallakin. Ihan pikkasen oltiin huolissaan henkilöstön jaksamisesta ja kasvaneista sairauspoissaoloista. Kuitenkin hyvä tulos tuli myös Henkilöstö 10 -kyselyssä. – Ja johdon edustus näkyy ja vaikuttaa, kiitteli Lindström kaupunginjohtajaa, joka on ollut avaamassa markkinoita. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja vaihtuu tutusta Tuunasta Lindströmiksi. Valtuuston johdossa jatkaa Toni Forsblom. – Onnea valituille, kiitos, kiitos, puheenjohtaja sanoi. Ja onhan Naantalilla aina ihan oma Mörkö!