Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Duuniviikolla nuoret maalaavat, kitkevät rikkaruohoja ja järjestävät liikunnallisen aamupäivän

Mynämäessä käynnistyi järjestyksessään kolmas Duuniviikko. Duuniviikolla työllistyy kymmenen sellaista nuorta, jotka eivät ole saaneet kesätyötä. Viikon ensimmäinen duuni oli Mietoisten niin kutsutun paloautopuiston katoksen ja paloauton hiominen ja maalaaminen. – Loppuviikosta tehdään Pikkulaurin päiväkodin pengerrys kuntoon eli laitetaan haketta puskien alle ja kitketään rikkaruohot. Perjantaina järjestetään päiväkotiin liikunnallinen toiminta-aamupäivä, kertoo vapaa-aikaohjaaja Aleksi Kytö. – Joka päivä kaksi ryhmästä on keittiövuorossa. Ruoka siis sisältyy viikkoon, mutta se pitää itse valmistaa. Ensimmäisenä päivänä suunnittelimme viikon ruokalistan ja jokainen vuorollaan sitten käy kaupassa, tekee ruoat ja siivoaa jäljet, kertoo Kytö. Duuniviikko opettaa tärkeitä ryhmätyöskentelytaitoja. Tänä vuonna tyttöjä on kolme ja poikia seitsemän. Toiset ovat tuttuja keskenään, mutta osalle viikon työkaverit ovat täysin uusia. Parissa päivässä nuoret ovat selvästi muodostaneet keskenään hyvin toimeentulevan ryhmän. Paloauton maalauksen yhteydessä heitetään herjaa ja nauretaan. – Ihan jees hommaa on ollut, on yhteneväinen mielipide. – Pitää nyt pikkulapsille tehdä hyvä leikkipaikka, kuuluu Samu Rintalan kommentti paloauton alta, jossa nuori mies on maalaamassa alimmaisia lautoja. Duuniviikko toteutetaan yhdessä Mynämäen kunnan ja etsivän nuorisotyön kanssa. Etsivä nuorisotyöntekijä Taru Leppimäki kiittelee nuorten asennetta. – He ovat hienosti vastaanottaneet kaikki työt ja olleet hyvin reippaita ja ahkeria. En ole kuullut ainuttakaan ”en jaksa”-huomautusta tai muuta, kehuu Leppimäki. Työkohteiden on haluttu olevan sellaisia, missä nuorien oma kädenjälki näkyy ja myös kuntalaiset voivat huomata, mitä on saatu aikaiseksi. – Olen kartoittanut sellaisia kohteita, joissa on iloa ja näkyvyyttä, kertoo Kytö. – Ensi vuodeksi voi muuten ehdottaa mahdollisia kohteita. Duuniviikon tavoitteena on antaa nuorille konkreettista kokemusta kesätyöstä ja siihen haetaan kuten muuhunkin työhön. Tänä vuonna kahdestakymmenestä hakijasta puolet valittiin. Kytö harmittelee, että haastattelussa pitää karsia hyviä tyyppejä pois. – Haastattelutilanne on toisaalta tärkeä kokemus sekin, huomauttaa Leppimäki. Duuniviikko kokemuksineen on pehmeä tapa aloittaa työelämään tutustuminen. Viikko on lyhyt aika, mutta sen myötä tulevat tutuiksi ryhmässä toimiminen, sosiaaliset taidot ja oikea työ. Duuniviikosta saa tietysti myös työtodistuksen.