Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Sairaanhoitopiirin kuntalaskuun kasvua

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ensi vuoden talousarvio laaditaan niin, että jäsenkuntien yhteiset maksuosuudet saavat kasvaa enintään 2,5 prosenttia verrattuna kuluvan vuoden talousarvioon. Samalla piirin hallitus päätti, että budjetti voidaan laatia kuusi miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Ensi vuoden talousarvion toteuttaminen vaatii kuluvana vuonna aloitettavien uusien tuottavuustoimenpiteiden jatkamista ja syventämistä ensi vuonna. Keinoja ovat esimerkiksi vuodeosastojen käytön tehostaminen ja henkilöstömitoituksen optimointi. Tavoitteena on vähentää erityisvirkaehtosopimuksen mukaisia lisätöitä ja laajentaa kansalaisten sähköisiä palveluja ja toimintatapoja. Tuottavuuden lisäämismahdollisuuksia nähdään myös lääkehuollon, tekniikan ja huollon sekä hankintapalvelujen prosesseissa. Esitetyillä toimilla tavoitellaan kaiken kaikkiaan 9,7 miljoonan euron säästövaikutusta ensi vuonna. Talousarvion pitävyyteen vaikuttaa kuitenkin olennaisesti, onnistutaanko kuntayhteistyössä hillitsemään erikoissairaanhoidon käytön kasvua. Sairaanhoitopiirin tammi-huhtikuun osavuosikatsauksen mukaan toimintakulut uhkaavat ylittyä 26,7 miljoonaa euroa eli 3,5 prosenttia talousarviosta. Jäsenkuntien kannalta tärkeät sitovat nettokulut ylittyisivät puolestaan 13,4 miljoonaa euroa eli 2,2 prosenttia. Menojen kasvu johtuu pääosin arvioitua voimakkaammin kasvaneesta palvelujen käytöstä. Kun palveluiden kysynnän uskotaan myös jatkuvan korkeana, pidetään 13 miljoonan euron ylityksen torjumista kokonaisuudessaan epärealistisena. Hallitukselle esiteltiin toimenpiteitä, joilla sairaanhoitopiirin ylitysennusteesta leikattaisiin noin kuusi miljoonaa euroa. Keinovalikoimassa säilyvät sijaistyövoiman ja lisätöiden harkittu käyttö, lomarahavapaiden, säästövapaiden ja talkoovapaiden käyttö sekä kalliiden lääkkeiden ja tarvikkeiden käytön tehostettu hallinta. Uusina keinoina esitetään muun muassa hankintojen parempaa hallintaa, leikkaustoiminnan hoitotavarahävikkiin puuttumista ja ostopalvelujen siirtoa omaksi toiminnaksi. Kuntaneuvotteluissa on sovittu yhteisestä pyrkimyksestä puuttua lähetemäärien kasvuun ja erikoissairaanhoidon ylikäyttöön.