Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Marskin markkinoilla tekemistä ja kirjoja koko perheelle

Lauantain hellesää houkutteli Marskin markkinoille Askaisiin enemmän kävijöitä kuin aikaisempina vuosina. Askaisten kyläyhdistyksen Marskin torin perinteiset markkinat olivat kävijämäärän lisäksi myös muulla tavoin tänä vuonna isompi tapahtuma – nyt lapsille oli saatu ihan omia ohjelmanumeroita ja uutuutena nähtiin myös pop up -kirjasto. Ensimmäinen lastenshow alkoi puoliltapäivin, kun taikuri Joni Suvanto viihdytti taikatempuillaan. Esityksen jälkeen lapset pääsivät itse opettelemaan taikoja taikurikoulussa – samalla kun festarihengessä sai otettua lasten tatuoinnin. Kesä on maalla -lasten musiikkitapahtumassa lasten ohjelmaa jatkoi Satu Sopanen ja lastenmusiikkiorkesteri Loiskis. Lapsia ja aikuisia viihdyttivät myös Katja Mäntymäen lemmikkihevoset, jotka hän oli tuonut paikan päälle. Yksi isompi hevonen ja erityisesti kaksi miniponia kiinnittivät markkinaväen huomion. – Heti kun me tultiin tänne niin ihmiset tuli katsomaan, Mäntymäki kertoi. Hevosten luo lastensa kanssa suunnannut Satu Hannula pohti: – Käydään katsomassa, jos päästäisiin silittämään poneja. Kyläyhdistyksen lisäksi markkinoille kojunsa toivat muun muassa VPK ja koulun vanhempainyhdistys. VPK:n paloauton luona pystyi tarkastamaan oman palosammuttimensa kunnon ja vanhempainyhdistys myi hattaraa ja muita herkkuja. Markkinoilta pystyi myös hankkimaan niin leivonnaiset ja matot kuin keppihevosetkin.     Marskin markkinoilla nähtiin myös Maskun kirjaston ensimmäinen pop up -kirjasto. – Jotenkin tuli vaan mieleen, että tämä on kiva idea, pop up -kirjaston suunnitellut ja toteuttanut Eija Pelkonen muisteli. Pop up -kirjastossa pystyi lainaamaan teoksia, ostamaan kirjoja poistomyynnistä ja jopa hankkimaan itselleen kirjastokortin. Marskin markkinoilla on aikaisemmin ollut kirjaston poistomyyntiä, mutta pop up -kirjastossa onnistuu myös lainaaminen. Teknisiä ongelmiakaan ei ilmennyt ja kirjastoteltta herätti kiinnostusta – lainojakin tehtiin aamusta saakka jonkin verran. – Poistokirjoja haettiin jo lisää, Pelkonen kertoi. Pop up -kirjaston avulla kirjasto haluttiin tuoda lähemmäs ihmisiä. – Me tulemme ihmisten luo, eikä aina odoteta, että ihmiset tulevat meidän luo, selvensi Pelkonen. Marskin markkinoiden lisäksi tarkoitus olisi olla mukana myös muilla markkinoilla, sekä Maskun Rivieran rannalla lainaamassa rantalukemista. Yhteistyötä voisi Pelkosen mukaan tehdä myös esimerkiksi koulujen ja päiväkotien kanssa. Marskin markkinat ovat Askaisten kyläyhdistyksen organisoima tapahtuma, joka on järjestetty vuosittain jo muutaman kymmenen vuoden ajan. Markkinat ajoittuvat aina kesäkuun toiseen lauantaihin, Marsalkka Mannerheimin syntymäpäivän tienoille.