Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

U:gin päiväkotilapset liikkuvat aktiivisesti

Lasten päivittäistä liikkumista on seurattu Touhula-päiväkodeissa. Seuranta tehtiin aktiivisuusrannekkeilla tammikuusta toukokuuhun ja siihen osallistui valtakunnallisesti noin 3200 lasta. Mittaustulokset kertovat, että 5–6-vuotiaat liikkuvat Uudessakaupungissa poikkeuksellisen aktiivisesti: päivittäin 3,75 tuntia päiväkodissa vietettynä aikana. Liikuntasuositus päiväkoti-ikäiselle lapselle on kaksi tuntia liikkumista päiväkodissa ja tunti sen ulkopuolella. Touhula Uudenkaupungin johtaja Hanna Laaksonen on ilahtunut tuloksesta. – Retkeilemme päiväkodin lähiympäristössä viikoittain ja esimerkiksi viime viikon helle sai meidät lähtemään kävellen uimarannalle noin kilometrin päähän. Päiväkodin takana kulkee ihana metsäpolku ja liikuntasali on ehdottomasti päiväkotimme lempihuone. Siellä erityisesti sählyn pelaaminen ja kiipeileminen ovat suosikkijuttuja, Laaksonen sanoo. Touhula Uudessakaupungissa lapset kerääntyvät yhteiseen jumppahetkeen, ennen kuin ulkoa siirrytään sisälle. – Aikuisten tehtävänä on luoda lapsille ympäristöjä, joissa lasten omaehtoinen aktiivisuus pääsee vauhtiin. Liikkumiseen kannustava pedagogiikka on tärkeä osa päiväkodin arkea. Liikkuminen edistää lasten hyvinvointia, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia pitkälle aikuisuuteen, Touhulan viestintäjohtaja Ossi Ahto toteaa.