Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Terveyskeskuksen vaihtoehdot

Terveyskeskuksen kohtalosta on väännetty koko kevään ajan, mutta emme vieläkään ole kuin yhden kuntotutkimuksen verran viisaampia. Selvää on, että 4,6 miljoonan budjetti ei riitä terveyskeskuksen tulevaisuuden rakentamiseen saatika sellaisen sote-keskuksen luomiseen, joka takaisi palvelut myös mahdollisen sote- ja maakuntauudistuksen jälkeisessä 2020-luvun Uudessakaupungissa.   Mitä siis pitäisi tehdä? On avoimesti myönnettävä, että meillä ei ole käsissä vielä valmista ratkaisua. Muistettava on myös, että joudumme valitsemaan huonojen vaihtoehtojen välillä. Enää A-sairaalan osto ei ole ainut vaihtoehto. Vaihtoehtoja on pääasiassa kolme, mutta niitä yhdistelemällä ratkaisumalleja syntyy useampia. Merkitystä on myös sillä, lähdetäänkö kokonaisvaltaiseen korjaamiseen vai korjataanko nyt vain muutamien vuosien kiireelliseen tarpeeseen.   Joka tapauksessa sote-uudistus kolkuttelee sillä tahdilla ovelle, että väkisinkin arveluttaa saako kaupunki järjestettyä ajoissa pakkansa kuntoon, jotta sille kaavailtu sote-keskuksen jokerikortti jää käteen. Pahimmassa tapauksessa palvelut voisivat vuotaa Laitilan suuntaan. Tämä tarkoittaisi palveluiden heikentymistä Uudessakaupungissa ja palveluiden paranemista Laitilan päässä. Juuri palveluiden takaaminen ja pysyminen kaupungissa huolestuttaa itseäni eniten. Vaikka tiukka aikataulu ja isot uudistukset asettavat kaupungin selkä seinää vasten, tulee kyetä keskustelemaan vaihtoehdoista, joihin lukeutuu kokonaan uuden terveyskeskuksen rakentaminen.  Sote- keskuksen tarpeisiin tilaa tarvitaan ainakin noin 10−12 000 neliömetriä. Siksi hintalapuksi tulisi selkeästi yli 30 miljoonaa euroa, arviolta 33−36 miljoonaa.   Nykyinen  6 600 neliömetrin terveyskeskus on joka tapauksessa liian pieni, vaikka siinä ei olisikaan havaittu sisäilmaongelmia.  Vanhan terveyskeskuksen kunnostaminen ei ratkaise jo olemassa olevia tilaongelmia eikä täytä sote-keskuksen vaatimuksia, mutta sen hintalappu on lähes 13 miljoonaa euroa. Silti totuuden nimissä myönnettäköön, että terveyskeskus on rakennuksena läpimätä, joten sen korjaamisessa ei päästä vähällä eivätkä kustannusten ylityksetkään yllättäisi. Laajennusrakentaminen maksaisi vielä päälle toiset noin 12 miljoonaa, joten yhteensä puhutaan ainakin 25 miljoonasta.   A-sairaala on 22 vuotta vanhempana vuoden 1962 rakennuksena selkeästi parempikuntoisempi kuin vuoden 1984 terveyskeskus, koska sen kohdalla ei ole tehty vastaavia huonoja materiaalivalintoja, suunnittelua ja rakentamista ei myöskään ole tehty yhtä pahasti pieleen. Itse pääosa sairaalasta on myös täysin saneerattu vuonna 1992. Kuitenkin A-sairaalassa on lähes 12 000 neliömetriä tilaa, joten koko komeuden korjaaminen maksaisi ainakin 23 miljoonaa euroa. Tilan ja rahan hinta-laatusuhde olisi silti edelleen parempi A-sairaalassa kuin nykyisessä terveyskeskuksessa.   Yhdeksi vaihtoehdoksi hahmottuu se, ettei koko rakennusta korjattaisi. Korjaukset voitaisiin kohdistaa toiminnallisesti tärkeimpien tarpeiden mukaan. Pahimmat ongelmat rakennuksessa, jossa ei ole sieni- ja heksanolikasvustoja tai mikrobiongelmia terveyskeskuksen tapaan, liittyvät pohja- ja kellarikerrokseen sekä lisäsiipeen, joissa esiintyy eniten riskirakenteita. Nämä ja muutamat muut tilat sekä rakenteet korjaamalla urakasta voitaisiin selviytyä noin 11 miljoonalla eurolla. Alustavan laskelman mukaan välttämättömin peruskorjaus maksaisi 8 miljoonaa ja toiminnalliset korjaukset toiset 3 miljoonaa. Silti on epäselvää, kannattaako rakennusvanhusta enää kunnostaa näin isolla kädellä, jos se ei täytä kaikkia tulevaisuuden tilatarpeita optimaalisesti.   Karrikoidusti vaihtoehdot voi tiivistää seuraavasti: uusi hieno sote-keskus, vanha ränsistynyt terveyskeskus ja osittain soveltumaton rakennusvanhus. Jos rahaa ajatellaan, paras vaihtoehto lienee edelleen A-sairaala, koska sen rakentamisen laatuongelmat ovat vanhaa terveyskeskusta vähäisemmät. Uuden sote-keskuksen rakentamisen ajankohta on haastava ja sairaanhoitopiirin tuki epävarmaa. Tässä tapauksessa kaupunki ei myöskään voisi rakentaa samanaikaisesti uutta sote-keskusta ja uutta koulu- ja vapaa-ajankeskusta. Vielä on tosin ennenaikaista asettaa näitä hankkeita perusteetta toisiaan vastaan.   Huonoista vaihtoehdoista vähiten huonoimmaksi näyttäytyy edelleen A-sairaala, jonka ostosta ja sopeuttamisesta sote-keskukseksi tulee jatkaa neuvotteluja. Valmistakin tässä tapauksessa tulisi ensimmäiseksi, joten siinä mielessä  kaupunki ehtisi reagoida ajoissa sote-uudistuksen palveluverkkojen vaatimuksiin. Silti en pistäisi pahakseni, vaikka koko sote-uudistus kaatuisi nyt kesä−heinäkuussa. Se saattaisi olla jopa kaupungin edun mukaista tässä tilanteessa.   Lisäaikaa ja lisärahaa kaivataan, mutta jos noin 11 miljoonalla A-sairaalasta saa nykyistä terveyskeskusta lähes puolet isommat ja paremmin sote-keskukseksi soveltuvat tilat, näyttää se silloin parhaalta ratkaisulta. Rahaa tähän kuitenkin menee, koska pitäähän riskikiinteistö maa-alueineen silloin lunastaa sairaanhoitopiiriltä 1,6 miljoonalla. Tuon hinnan luulisi kyllä nyt tippuvan entisestään. Joka tapauksessa väist ötiloihin palaa jo tänä vuonna 0,5 miljoonaa. Toivottavasti tällä välin sairaanhoitopiiri vuokraa A-sairaalasta huokeaan hintaan tilat terveyskeskuksen kolmannen kerroksen sienipakolaisille, joita ei voi enää altistaa sisäilmaongelmille. On selvää, että ratkaisujen tulee pohjautua ennen kaikkea toiminnallisiin tarpeisiin ja terveisiin työolosuhteisiin. Sairaanhoitopiirin on tuettava kaupunkia sote-taakan kantamisessa.   Sami Laaksonen (vas.) Uudenkaupungin kaupunginhallituksen jäsen