Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Vähälapsena Uudessakaupungissa

Wahlbergin museotalossa 10. kesäkuuta avautuvassa näyttelyssä esitellään lasten elämää etenkin Uudessakaupungissa 1800 – 1900-lukujen vaihteessa. Sana vähälapsi on peräisin Uudenkaupungin murteesta, ja se tarkoittaa pientä lasta. Lapsuus oli 1800 – 1900 -lukujen taitteessa lyhyt aika. Tuolloin ei vielä ollut käsitettä nuoruus, vaan lapsi siirtyi suoraan lapsuudesta aikuisuuteen. - Periaatteessa lapsi sai olla lapsi noin kymmenenvuotiaaksi saakka, jonka jälkeen hänen oli jo osallistuttava erilaisiin kotitöihin, kuten kotieläinten hoitoon ja puiden hakkuuseen. Myös lapsityövoima oli yleistä, ja monet lapset alkoivat työskennellä jo 12-vuotiaina esimerkiksi Uudenkaupungin kivilouhimossa tai Zachariassenin sahalla, kertoo museonjohtaja Mari Jalava .   Naisten ja lasten elämää ei ole juurikaan kirjattu historiankirjoihin, mutta Vähälapsena-näyttely antaa jonkinlaisen kuvan vuosisatojen vaihteen elämästä. Näyttely käsittelee raskausaikaa, lapsen syntymää, vauva-aikaa ja lapsuutta rippikouluikään saakka. - Tuolloin valokuvaus oli kallista, ja vain varakkailla perheillä oli rahaa valokuvauttaa lapsiaan. Myös noilta ajoilta säilyneet lelut ovat valtaosin varakkaiden porvarisperheiden jäämistöä. Siispä kokoelma antaa hieman vääristyneen kuvan sen ajan lasten elämästä, Jalava toteaa. Näyttely käsittää kaikkiaan lähes 150 valokuvaa. Suurin osa valokuvista on uusikaupunkilaisen valokuvaajan Augusta Olssonin ottamia. Mukana on myös kalantilaisten Fredrik Aallon ja Frans Karrakosken valokuvia. Digikehyksessä pyörii kuvaesitys, joka esittelee uusikaupunkilaislasten vaatemuotia 1880 – 1930-luvuilta.   Lapsikuolleisuus oli erittäin yleistä 1800-luvun lopulla. Suomalainen nainen synnytti tuolloin keskimäärin kuusi lasta, joista vain kaksi tai kolme varttui aikuisiksi. Lapsikuolleisuuteen vaikuttivat etenkin kulkutaudit, kuten hinkuyskä ja isorokko. Näyttelyn pysäyttävin tila onkin huone, jossa on kuvia lapsivainajista. - Tuolloin kuolleiden lasten kuvaaminen oli yleistä. Jos lapsi kuoli pienenä, hänestä ei yleensä vielä ollut kuvaa, joten viimeinen mahdollisuus saada muisto lapsesta oli kuvata hänet arkussa, kertoo Jalava. Esillä on myös paljon leluja. Leluja tehtiin paljon itse. Isät saattoivat vuolla pojilleen puusta vaikkapa puuhevosia. Kalliimmat lelut, kuten posliininuket, saatettiin tilata Saksasta saakka.