Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kun taivas putosi päähän – Kalannin kirkon kellonsoittaja löysi rakkaan tansseista

Kalannin kirkon torniin kiivetäkseen on noustava 93 askelmaa. Sen tietää tarkkaan kalantilainen Eino Lehto , joka aikanaan saattoi sunnuntaisin kiivetä torniin ja takaisin seitsemän kertaa. Soiton ajoitus oli tarkka, jotta esimerkiksi kuolinkellot soivat jumalanpalveluksessa juuri oikeaan aikaan saarnan jälkeen. – Pappi antoi merkkiäänen torniin. En käyttänyt kuulosuojaimia, vaan olin sitä mieltä, että se mikä menee toisesta korvasta sisään, tulee kyllä toisesta ulos, Lehto sanoo. Lehto ehti työskennellä kellonsoittajana ja sittemmin suntiona 50 vuotta. Arkkipiispa Martti Simojoelta tuli se kaikkein mieluisin palaute. – Hän sanoi, että Kalantiin oli aina mukava tulla, kun nauru soi vastaan, Lehto sanoo. Kymmenien työvuosien aikana kirkonmenot ehtivät muuttua. Kellonsoittajan tehtävänä oli myös laskea jumalanpalvelusten kävijämäärä, naiset ja miehet erikseen. Se oli helppoa siihen asti, kunnes istumajärjestys vapautui ja kansa täytti penkkirivit sukupuoleen katsomatta. – Tykkäsin suntion hommasta. Käyn yhä jumalanpalveluksissa Kalannin kirkossa, ja se on kuin kotiin menisi, hän sanoo. Lehto piti Männäisissä vaimonsa kanssa tämän sukutilaa, joka oli ollut samalla suvulla 1500-luvulta alkaen. Nykyisin tilasta vastaa Lehdon poika, ja vanha isäntä on muuttanut omaan taloon Kylähiiteen. – Meillä oli 18 kytkimystä kiinni, ja lehmät lypsettiin käsin. Toimin myös 15 vuoden ajan Kalannin kotiseutumuseon hoitajana. Museo oli avoinna kesäisin joka päivä 12:sta kolmeen. Sunnuntaisin ehti käydä pikaisesti kotona syömässä kirkonmenojen jälkeen, hän kertoo. Vaimon kuolema vuonna 2004 merkitsi Lehdolle käännekohtaa. Yksin jääminen ei ollut mieleen, joten Lehto suuntasi Samppanummen paviljongille Laitilaan tansseihin. Siellä hän tapasi laitilalaisen Eija Raitasen , joka kuvailee tapaamista ”kuin olisi taivas pudonnut päähän”. – Se oli sukkela tapaus. Yhdessä ehtoossa tuli selväksi, että lyödään kädet yhteen, ja yhdessä olemme siitä asti olleet, Lehto sanoo. Pariskunta asuu kesät Lehdon Kylähiiden kodissa. Viime talven he viettivät ensimmäistä kertaa Kalannin keskustan kaksiossa, joka on Eija Raitasen valtakuntaa. Kylähiiden kodin pihaa koristaa kaunis vanha tammi, ja puutarhassa kasvavat lukuisat miekkaliljat. Nuoruusvuosinaan Lehto ehti työskennellä seitsemän vuotta puutarhurina, mistä jäi jäljelle rakkaus gladioluksiin ja joriineihin eli perinteisiin daalioihin. Tärkein harrastus on kuitenkin puutyöt. Lehdon käsissä syntyvät näppärästi perinteiseen tapaan sidotut vihdat, luudat ja vispilät. Simpukoilla koristeltuja korurasioita ja muita käsitöitään hän on käynyt myymässä muun muassa Männäisten torilla. – Keskustan asunnosta olen sanonut, että suostun tulemaan sinne, jos saan jatkaa sielläkin puutöitä. Sormien pitää pelata. Jos ne jäykistyvät, ei tule mitään, hän sanoo. Pariskunnasta molemmat rakastavat kirpputoreja ja vanhoja tavaroita. Eija hurahtaa huonekaluihin, Eino astioihin. Kahvikuppeja hänellä on jo tuhatkunta. – Kun pääsee kirppiksen tai kultakaupan ovesta sisään, siinä lähtevät samalla omat taudit pois. Niitä ei silloin enää muistakaan, hän sanoo. Eino Lehto näyttää videolla, miten vihta sidotaan perinteiseen tapaan. Sitomiseen käytetään kuorittua, kiertämällä notkistettua koivunvitsaa. Työ: Kalannin kirkon kellonsoittaja, myöhemmin suntio, eläkkeellä Ikä: 85 Asuu: Kalannin Kylähiidessä Perhe: avopuoliso Eija Raitanen, kaksi lasta, viisi lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta Harrastukset: puutyöt, puutarhanhoito, antiikki ja keräily