Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Nuijamiesten lasikatto

Mynämäen kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa on yhteensä kahdeksan vakituista tai varasijalla olevaa puheenjohtajaa. Kaksi vuotta mennään taas niin, että puheenjohtajista kahdeksan on miehiä. Nopean laskutoimituksen perusteella naisten määrä on nolla. Pahoittelut siitä, että laskelma on yksinkertaistettu tavalla, jossa ei ole huomioitu muunsukupuolisia. Valitukset voi suunnata lehden naispäätoimittajalle tai tasa-arvovaltuutetulle. Mynämäen nuijamiesten lasikatto on vankkaa tekoa. Vaikka hallitushiplailija Antti Rinne (sd.) puhui Ylen haastattelussa lasikaton rikkomisesta ja naisen valitsemisesta Suomen seuraavaksi EU-komissaariksi, niin Mynämäessä ei höntyillä kaikenlaisten hömpötysten perässä. Hinku-kunnassa tiedetään, että juuri lasikatto on hyväksi havaittu ratkaisu etenkin kasvihuonepäästöjen torjunnassa. Ennen kuin feministiliike vaatii Trumpia rakentamaan muuria Mynämäen ympärille, niin pitää kuitenkin muistaa, että kunnan nelihenkisestä johtoryhmästä 75 prosenttia on naisia. Lisäksi täsmennyksenä on todettava, ettei otsikko viittaa Nuija ja tosinuija -elokuvaklassikkoon, vaan puheenjohtajan käyttämään työskentelyvälineeseen. Tosin maanantaina oli mahdollisuus katsella kyseistä taidefilmiä televisiovastaanottimista Mynämäen valtuustopalaverin jälkeen. Jeff Daniels ja Jim Carrey eivät millään tavalla muistuttaneet Juuso Alataloa (sd.) ja Pekka Myllymäkeä (kesk.). Viime vuoden tilinpäätös viritteli sellaista talouspoliittista keskustelua, jota voisi luonnehtia ainakin synkähköksi. Kestämättömistä sote-menoista puhunut Petteri Huuskonen (kesk.) ei ollut ainoa, jonka lauseissa Akseli seikkaili. Leena Rautiola (vas.) viittasi menokehitykseen, joka uhkaa suuntautua kohti sellaisia tunnuslukuja, että kunta joutuu selvitystilaan. Rautiolan mukaan vaarana on, ettei Mynämäki olisikaan enää meidän Mynämäki. Kokouksen päätteeksi demareista irtautunut Taina Laitinen mainitsi kirosanamaisesti kouluverkon ja jatkoi, että kunnan paukut menevät ylimitoitetun palveluverkon ylläpitämiseen. Juha Vanhanen (kok.) piti haasteena sitä, ettei kunnassa saada päätöksiä aikaan. Vanhasen mukaan viime vuoden uudistusyritysten tulokset jäivät laihoiksi ja nyt on menossa taistelu taantumaa vastaan. Marko Setälä (kok.) hämmästeli, mikseivät kaikki päättäjät toimi niin, että sen voisi tulkita rummutukseksi Mynämäen itsenäisyyden puolesta. Setälän nasevan letkautuksen mukaan Vehmaantie on liukas. Aappo Kontu (kesk.) oli sitä mieltä, että aika paljonkin palveluverkkoa on jo sopeutettu niin, että kunnan sisäiset menot ja tulot ovat balanssissa. Akselin yhtymähallitusta johtava Päivi Maisila (kesk.) myönsi, että rahaa on mennyt perusterveydenhuollossa. Maisila toivoi, että mynämäkeläiset vetäisivät Akselissa yhtenäistä linjaa. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Lehtonen (kok.) tiivisti tilanteen: vaikka kriisikunnan tunnusmerkit eivät Mynämäessä vielä täyty, lautakunta on erittäin huolissaan nykykehityksestä. Lehtosella riitti kuitenkin uskoa parempaan, jos sydän ja aivot otetaan käyttöön. Valtuusto palaa lautakunnan laatimaan arviointikertomukseen lokakuussa. Miia Keskitalon (kesk.) mukaan tilanteeseen olisi pitänyt reagoida heti, koska päättäjät eivät osaa ratkaista alijäämäistä taloutta. Miika Randell (sd.) jakoi huolen ja esitti väitteen: kaikki kehittäminen tyssää kouluverkkoon. Mynämäki 3000 -ryhmän perustanut Taina Laitinen sai demareilta mukavan läksiäislahjan, kun paikka kunnanhallituksessa säilyi. Toveria ei jätetä, vaikka toveri jättää.