Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Mökkeilyä lasten ehdoilla ja matka halki Suomen – Naantalissa näyttelijä Juha-Pekka Mikkola nauttii luonnonrauhasta

Hyvää kuuluu. Tulin juuri kesämökiltä, jossa olin valmistelemassa paikkoja kesää varten. Talviturkkikin tuli heitettyä, sanoo näyttelijä Juha-Pekka Mikkola . Toukokuinen aamupäivä on aurinkoinen ja lämmin. Se houkuttelee Mikkolaa ostamaan irtojäätelön. Kesän ensimmäinen, hän kertoo. Raisiossa varttuneelle Mikkolalle, 43, Naantali tuntuu kotoisalta. Vaikka koti on jo 12 vuoden ajan löytynyt Helsingistä, ovat kesät kuluneet poikkeuksetta Naantalissa. Luonnonmaalla sijaitseva kesämökki tarjoaa rauhaa, jota ei hektisen pääkaupungin kaduilta tavoita. – Koen olevani kahden kaupungin kansalainen. Vaikka asun Helsingissä, tuovat työt ja ihmissuhteet minut kesäisin Turun seudulle ja Naantaliin, Mikkola kertoo. Kailon saaressa, Muumimaailman kupeessa sijaitseva Emma Teatteri on hänelle tuttu paikka. Mikkola on Emmassa erikoistunut presidentti-aiheisiin näytelmiin. Debyytti tapahtui vastavalmistuneessa Emma Teatterissa vuonna 2005, jolloin hän näytteli Kultaranta-komediassa viiden presidentin roolit. Seitsemän vuotta myöhemmin vuorossa oli Urho Kekkosen rooli Kekkonen – Syntymästä kuolemattomuuteen -näytelmässä. 2016 hän isännöi Niinistönä Mikko Koukin ohjaamaa Linnan Juhlat -komediaa. – Istuin katsojana siellä jo ennen Emma Teatteria, kun paikalla oli harrastajateatteri. Tavallaan pidän Kailon saarta yhtenä kotinäyttämönäni. Ehkä olen taas mukana, kun Emmassa on seuraavaksi presidentti-aiheinen näytelmä, hän vitsailee. Viime vuosina enemmän televisiotuotantoihin keskittynyt näyttelijä tekee paluun teatterilavoille syksyllä Aleksanterin teatterin ja Riihimäen Teatterin yhteistyönä esitettävässä Pomo-toimistokomediassa. Heinäkuussa Mikkolaa voi kuulla Radio Suomen kuunnelmassa Kikka – tarina tähdestä. – Esitän siinä Kikan miestä. Sarjaan kuuluu kaksikymmentä jaksoa ja se on suurin kuunnelma, jossa olen ollut mukana. Mikkolan tuotantoa voi kuulla myös Spotifyssä. Hän soittaa kitaraa Vaeltajat-yhtyeessä, yhdessä näyttelijäystäviensä Matti Laineen , Johannes Korpijaakon ja Jani Karvisen kanssa. – Bändi on musiikillinen henkireikämme, pääsemme hiukan maistamaan nuoruuden rokkiunelmaa. Äänitysstudiot ovat tulleet tutuiksi myös dubbauksien ja äänikirjojen kautta. Kaupallisia kirjoja löytyy Mikkolan lukemana jo toistakymmentä. – Äänikirjojen suosio on kasvussa. Työ on mielenkiintoista, joskin hieman yksinäistä. Mutta kun on hyvä kirja, niin meneehän se. Viime vuosi oli Mikkolalle raskas. Isän kuolema puolisen vuotta sitten ja pitkän suhteen päättyminen saivat hänet arvottamaan elämäänsä uudelleen. Kesä ilman teatterityötä antaa mahdollisuuden rauhoittua ja keskittyä työtä tärkeämpiin asioihin. – Minulla on kaksi lasta ja tämä kesä mennään entistä enemmän heidän ehdoillaan. Avioero nelisen vuotta sitten sai minut laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Olen liikaakin lukenut näyttelijöiden elämänkertoja, joissa on surkuteltu sitä, että lapset ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Isältä perinnöksi jäi kymmenen vuotta sitten valmistunut mökki. Sen metsään rakennettiin viime kesänä puumaja. Tänä kesänä se on tarkoitus ehostaa entistäkin paremmaksi. – Tyttären kanssa käymme varmaan pelaamassa tennistä. En ole hyvä siinä, enkä oikeastaan muutenkaan urheilussa, vaikka olen muutaman maratonin juossut. Tytär on käynyt tenniskurssin, eikä minusta ole kuin korkeintaan sparrivastukseksi, Mikkola naurahtaa. Mökkeilyssä hän arvostaa luonnonrauhaa ja kiireettömyyttä. Kesämökki ei ole työleiri, vaan paikka, jossa voi rauhoittua ja ladata akkuja. Toki jotain huollettavaa on aina. Portaat pitäisi maalata. Soutuvenekin pitäisi hankkia. Ja lapsille kumivene, Mikkola pohtii. Heinäkuun lopulla hän matkaa lastensa kanssa Savonlinnaan. Siellä odottaa Suviranta, Suomen Näyttelijäliiton idyllinen kesäkoti. Sinne heidät kyydittää vuoden 1961 Fiat Cabriolet 1200 -avoauto. Punainen kaunotar on edesmenneen Seppo -isän entisöimä. – Vanhalla autolla ajaessa rattia saa todella kääntää, jotta jotain tapahtuisi. Kun sitten ajaa nykyautolla, ihmettelee, miten kevyesti asiat sujuvat. Tulee mieleen vertaus, että jos on joskus raskasta, oppii sitten arvostamaan uudella tavalla sitä, että välillä on helpompaa, Mikkola tuumaa.