Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Aika on apuväline, joka koettelee rakennuksia – Seminaarissa haettiin ihmisen ja luonnon välistä tasapainoa rakentamiseen

Rakentamisen saralla historian merkittävin mullistus koettiin 1960-luvulla, jolloin siirryttiin ennennäkemättömään rakentamisen mittakaavaan ja teolliseen rakentamiseen. Rakentamisen tapojen muutoksista ja niiden vaikutuksista puhui arkkitehti Lars-Erik Mattila terveellisen rakentamisen seminaarissa, joka järjestettiin Mietoisten maamiesseurantalolla. – Suomen nykyisestä rakennuskannasta yli neljä viidesosaa on rakennettu vuoden 1960 jälkeen. Silloin siirryttiin luonnollisista, vähän prosessoiduista aineista kuten hirsi ja tiili synteettisiin ja raskaasti prosessoituihin aineisiin, esimerkiksi muoveihin, mineraalivilloihin, rakennuskemikaaleihin ja erilaisin lisäainein jatkettuihin betoneihin. – Viime vuosisadan alkupuolen ja loppupuolen rakennuksissa ei ole mitään muuta yhteistä kuin se, että niissä on ovia ja ikkunoita, ja ihmisiä sisällä, Mattila latasi. Teolliseen rakentamiseen siirtyminen katkaisi esihistorian alusta asti jatkuneen perinnerakentamisen, jonka Mattila määrittelee jatkumoksi onnistuneita keksintöjä. – Kun puhutaan siitä, että perinne katkesi, tullaan myöntäneeksi, että onnistuneiden innovaatioiden kertymä ja kenttäolosuhteissa varmistettu lukemattomien sukupolvien aikana tislattu kokemusperäinen tieto rakentamisesta menetti arvonsa. Merkittävin muutos rakentamisessa oli sen ajatuksen hylkääminen, että rakennuksen tulisi kestää isältä pojalle. Vallalle nousseessa elinkaariajattelussa rakennus on kulutushyödyke, joka rakennetaan, myydään, käytetään ja heitetään pois. – Rakennustekniikka ohjattiin tukemaan ajatusta loputtomasta kasvusta, ja edelleen me rakennamme samalla tavalla. Kiitos rakennusten meikkitaiteilijoina ja muotisuunnittelijoina toimivien arkkitehtien, nyt on saatu luotua illuusio siitä, että jotain kehitystä olisi tapahtunut. Silti heti pintakerroksen alla viimeiset 50 vuotta tilanne on ollut täysin sama: Rakennuksille määrätään edelleenkin vain muutaman kymmenen vuoden elinkaari. Mattilan mukaan sen lisäksi että rakennuksen elinkaaren lopussa omistaja menettää omaisuutensa kertyneen korjausvelan takia ja jopa terveytensä sisäilmaongelmien johdosta, ongelmallista on haitallisten aineiden kertyminen ympäristöön. – Tuotesalaisuuksien takia kukaan ei tarkalleen tiedä, mitä aineita rakennuksiin päätyy, ja ne aineet ovat mukana myös kierrätyksessä. Tehokkain tapa estää haitallisten aineiden kertyminen olisi, ettei niitä valmistettaisi ollenkaan. Toimiva kiertotalous tarkoittaa Mattilan mukaan esimerkiksi sitä, että puusta, jolla kestää sata vuotta kasvaa, rakennettaisiin taloja, joiden elinkaari on vähintään yhtä kauan. – Meillä on perinteisessä rakennuskannassa eläviä esimerkkejä siitä, miten taidolla ja puurakennusteknisellä nerokkuudella pystytään ylittämään puun kasvuaika moninkertaisena. Mattila muistuttaa, että hyväksi ja kestäväksi havaitusta rakentamisen tavasta tulisi ottaa oppia. – Aika on apuväline, joka koettelee rakennuksia ja säästää niitä eräänlaiseksi oppikirjaksi, jota sopii tutkia tarkemmin. Mikä tahansa muu ammattikunta olisi häpeissään, jos heidän edeltäjiensä saavutukset peittoaisivat heidän omansa.