Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Jätesäiliöt tyhjennetään liian harvoin

Vakka-Suomen Sanomissa (24.5.2018) oli Katja Kaartisen artikkeli alueen jäteasemista komean kuvan kanssa. Kuva oli Maurumaan jäteasemalta. Kesäasukkaina käytämme juuri tuota lähellämme olevaa jäteasemaa. Mielestämme jäteaseman sotkuisuuden ja toimimattomuuden syitä löytyy myös jäteyrittäjistä kuin itse Uudenkaupungin kaupungista. Katja Kaartisen jutusta ei selviä, millaisen sopimuksen kaupunki on tehnyt jäteyrittäjien kanssa. Vaikuttaa siltä, että sopimuksissa säiliöiden tyhjennysvälit on sovittu liian harvoiksi. Tyhjennyskerrat eivät aivan selvästi vastaa Maurumaan aseman tyhjennystarvetta. Oli kyseessä mökkiläinen tai paikallinen asukas, jättää hän luonnollisesti tuomansa jätteet säilön viereen, jos säiliöt jo ovat täynnä. Ja varsin usein ne ovat varsinkin näin mökkikauden alussa. Tästä palvelusta hän myös on maksanut. Eivät hänen tuomansa jätteet ole mitään ylimääräistä, kuten tekninen johtaja toteaa siirtäen näin omaa vastuutaan mökkiläisille ja vakinaisille asukkaille. Mitenkähän olisi, jos seuraavalla tarjouskierroksella kaupunki edellyttäisi valittavalta jäteyrittäjältä jäteaseman tarvetta vastaavat tyhjennyskerrat. Näin ei tarvitsisi valitella ”ylimääräisiä kustannuksia”. Rauno Sarantaus Kesäasukas Hyynisistä