Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Vesan sisäpeli ei riittänyt pisteisiin

Pesapallo Kempele 1 Mynämäki 0 Kaksi yhtä lailla kauden avausvoittoaan vahvasti tahtonutta joukkuetta kohtasivat kesäisessä Kempeleen säässä lauantaina. Mynämäen Vesalle pohjoinen vierasottelu oli kauden kolmas ja laarin pohjalla oli vasta yksi piste. Kirin joukkueella oli myös ensimmäisessä kotiottelussaan näytön paikka, sillä etelänkiertueelta ei ollut pisteitä herunut. Ensimmäisellä ja toisella vuoroparilla Vesattaret rakensivat jo kotiutustilaisuudet, mutta emäntäjoukkue onnistui ne molemmilla kerroilla purkamaan. Kolmosvuorolla kotijoukkue sai pidettyä ensin mynämäkeläiset aisoissa ja sitten parilla takakentän pommilla järjesti kolme juoksua yleisön riemuksi. Tauolle mentiin emäntien 1–0-johdossa. Kakkosjakson alussa Vesattaret iskivät takaisin. Kirin ulkopelaajan räpylä vuosi Oona Rantomaan lyönnille ja Riina Korkiamäki toi mynämäkeläisille avausjuoksun. Heti perään Sini Haataja sai puhkaistua takakentän ja toi kunnarin ja yhden juoksun. Kolmella juoksullaan Vesattaret olivatkin kiinni kakkosjakson voitossa. Kempele sai toisella vuorolla vieraita kiinni juoksun verran ja omalla ulkovuorollaan onnistui polttamaan nopeasti Vesattaret. Kolmosvuorolla Kirin takaa-ajo tuotti tulosta Inka Ronkaisen lyötyä kaksi juoksua. Vesattarien pistehaaveet murskautuivat lopullisesti nelosvuorolla kempeleläisten erehtymättömiin koppeihin. Mynämäkeläisten ohiheitot mahdollistivat ottelussa kempeleläisille tilanteiden rakentelua, mutta pelinjohtaja Mikko Järvenpää näki varsinaisena ongelmana joukkueensa sisäpelin. – Meillä olivat pelaajien lyöntiratkaisut vähän ihmeellisiä. Lyöntitilanteessa ei sitten luotettu tarpeeksi omiin vahvuuksiin ja ennakkosuunnitelmiin. Siihen meidän pitää nyt keskittyä. Hyvänä puolena oli se, että ulkopelin osalta pärjäämme kyllä mitä tahansa joukkuetta vastaan, Järvenpää vakuutti. Tällä viikolla Vesattaret lähtevät hakemaan kauden aloitusvoittoa ensimmäisillä kotipeleillä. – Keskiviikkona porilaiset ovat kova vastus, mutta sunnuntaina vieraiksi saapuvat raumalaiset ovat meille yksi kauden päävastuksista ja siitä pelistä pitää tulosta saada.