Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vesivoiman pyörittämät jauhomyllyt

Jokien ja purojen varsilla on siellä täällä vesimyllyjen sijaintipaikoiksi tiedettyjä maastonkohtia. Runsaastikin sellaisia myllynpaikkoja voi sanoa olevan muun muassa Turun lähiseudulla. Useimmiten myllyrakennukset niiltä ovat jo kauan sitten hävinneet. Historiallisia lähteitä on kuitenkin kertomassa vesivoimalla jauhamisen perinteistä. Lukuisat pienet myllyrakennukset kuuluivat aikoinaan maisemakuvaan maaseudulla ja myös kaupunkiympäristöissä. Aavoilta mailta paistoivat tuulimyllyt silmään kaukaa, mutta vesimyllyt sulautuivat helposti joenuomien ja puronvarsien alaviin maastoihin. Vuodelta 1923 on olemassa yhteenveto silloisista myllyistä Lounais-Suomessa. Siinä ilmoitettiin Kalannissa olevan kolme vesivoiman pyörittämää myllyä. Vehmaalla oli silloin yksi vesimylly ja yksi oli Pyhärannassa. Mietoisissa Raukkaan mylly toimi osittain sähköllä, osittain vesivoimalla. Mynämäen vesimyllyjen luvuksi ilmoitettiin vuoden 1923 laskelmassa 18. Karjalan pitäjästä ilmoitettiin samalla kaksi vesimyllyä. Yhden vesimyllyn tiedettiin silloin olevan Maskussa, ja kolmen Nousiaisissa. Vesivoimaa toki usein käytettiin muussakin kuin jauhamisessa, esimerkiksi päreiden höyläämisessä.   Vesimyllyjen rakenne vaihteli, ja se saattoi olla aivan yksinkertainenkin. Yleistä oli, että myllynkivistä se, jonka oli tarkoitus pyöriä, oli kiinteästi liitettynä pystyakseliin. Saman akselin alaosaan oli kiinnitetty säteittäin lujat lautasiivet. Veden virtaus siipiä vasten pyöritti myllyä. Näitä myllyjä sanottiin usein jalkamyllyiksi. Niiden rakentamisen on arveltu levinneen Suomeen 1200-luvulla. Vaakasuoralla akselilla pyörivä vesiratas kuului vähän kehittyneempään vesimyllyn tyyppiin. Jos rattaassa oli lokeroita vedelle, niin vähäinenkin virtaus matalassa koskessa saattoi riittää voimanlähteeksi. Lokeroihin virranneen veden paino väänsi ratasta. Vesiturbiineita valmistettiin Suomessa jo hieman ennen 1800-luvun puoltaväliä. Niitä ajan mittaan tuli myös jauhomyllyihin vesirattaiden tilalle.   Maanmittarien kartat lähinnä 1600-luvun puolivälistä ja myöhemmiltä ajoilta osoittavat usein vesimyllyjen paikkoja. Esimerkiksi pienen Luhdanojan suulla Nousiaisten kirkon luona oli vuoden 1712 tiluskartan mukaan kolme myllyä. Ne olivat toisistaan vain noin 20–30 metrin etäisyyksillä. Alimpana oli Topoisten talon jalkamylly, jota käytettiin syksyin ja keväin. Jauhaminen siinä ilmoitettiin kartan selitelmässä heikosti kannattavaksi. Osista Suomea 1850-luvulla valmistuneet painetut karttalehdetkin osoittavat siellä täällä vesirattaiden paikkoja. Yksi esimerkki sellaisesta on Vehmaalla Himoistenlahden perukkaan laskevan puron varrelle merkitty mylly. Niillä tienoilla on perimätieto kertonut olleen Myllär-Taavetin vesimyllyn.   Syksyllä 1806 oli Mynäjoen Raukkaankoskella tehty katselmuksia Kälälän kylän isäntien vesimyllyillä. Niiden katselmusten muistiinmerkinnät antavat pääpiirteisen kuvan kahdesta varmaankin melko tyypillisestä pienestä vesimyllystä. Kummassakin myllyssä oli kaksi kiviparia. Veden virtausta hallittiin patolaitteiden ja vesirännien avulla. Patojen rakennusaineksena oli hirsiä, ja todennäköisesti järeitä kiviäkin. Mahdollisesti Raukkaankoskella oli tuolloin muitakin vesimyllyjä. Siellä oli joka tapauksessa ollut ainakin Kaivattulan kylän Toupilan talolla mylly joskus aiemmin. Myllyn vieressä saattoi olla jauhajia varten tehty tupa. Sellaisesta on tieto Mynämäestä vuodelta 1726: Vuoloisten isännillä oli yhteinen vesimylly ja sen luona myllytupa. Ne olivat jossakin Mynäjärvestä lähtevän puron varrella. Maskussa Kankaisten kartanolla oli muiden rakennustensa ohella pieni vesimyllykin. Sen myllyn ilmoitettiin olevan Maskun läpi Turkuun menevän yleisen ison maantien varrella. Vuonna 1794 Kankaisten vesimyllyä aiottiin tarkastaa myllyveron määräämistä varten. Silloin arvioitiin, että siinä myllyssä voitaisiin vuodessa jauhaa viljaa noin 60–70 tynnyrillistä. Pieneltä se määrä kuulosti, mutta veden virtaukseen katsoen sitä ei ollut syytä isontaa; vettä ei oikein arveltu riittävän Kankaisten myllyä pyörittämään kuin syksyisin ja keväisin.