Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Yökirjastolla pitkät perinteet Lemussa – Oppilaille lukupalkintoseikkailua myös Askaisissa ja Maskussa

Aikaa on kulunut reippaasti yli 15 vuotta siitä, kun Lemussa järjestettiin ensimmäisen kerran yökirjasto kolmosluokkalaisille. Alusta asti yökirjastoa ovat olleet vetämässä Mervi Nikula ja Armi Jaakkola . Tapa vakiintui nopeasti myös Maskun kirjastoon ja edelleen Askaisiin. – Maskun kaikki kirjastot ovat olleet jo pitkään mukana. Yökirjasto on palkinto siitä, että kolmannella luokalla yökirjastoon pyrkivän luokan jokainen oppilas lukee vähintään 1000 sivua, lähikirjastonhoitaja Armi Jaakkola totesi, kun Lemussa järjestettiin yökirjasto viime viikolla. Opettajat hoitavat seurannan siitä, että kullekin oppilaalle kertyy riittävä sivumäärä. Jotkut ylittävät riman reippaasti: lemulaistyttö lukaisi nyt 20 000 sivun hirmuannoksen. – Lukeminen on ehkä hieman tyttövoittoista, mutta edelleen on myös paljon lukevia poikia. Tärkein juttu on se, että ylittää itsensä. Joillekin 1000 sivua on paljon. Jaakkolan mukaan yökirjastoidean taustalla on se, että lapsia saataisiin innostumaan lukemisesta ja siihen juuri kolmas luokka on oiva ajankohta. Tosin hauskanpitoakaan ei ole unohdettu: illan ohjelmaan mahtuu muun muassa kirjavinkkausta, kirjastosuunnistusta, leikkejä ja nyyttärikestejä. – Kun vanhempia oppilaita joskus näkee, niin kyllä he yökirjaston muistavat. Lemussa yökirjasto alkoi kello 18 ja aamuyhdeksältä oppilaat lähtivät vapaapäivän viettoon. Organisoinnissa olivat mukana myös kouluväki ja luonnollisesti yökouluguru Mervi Nikula, joka on mukana jokaisessa Maskussa järjestettävässä yökirjastossa.