Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Muumit vierailevat Minifarmissa – Tapahtuma järjestetään jo kuudetta kertaa

Koko perheen messutapahtuma Minifarmi järjestetään jo kuudetta kertaa Uudessakaupungissa tulevana viikonloppuna. Laaja tapahtuma-alue rakentuu tuttuun tapaan jäähalliin ja sen ympäristöön, eikä tekemisen puute pääse varmasti messuviikonlopun aikana yllättämään. Tapahtuman koordinaattori Jarno Ihala lupaa, että messuilta löytyy tänäkin vuonna jokaiselle jotakin. – Tapahtumaan on ilmoittautunut yli 200 toimijaa. Nähtävää, koettavaa ja hankittavaa on jälleen niin puutarhan, rakentamisen, koneiden kuin sisustuksen ja remontoinninkin saralta. Ja tietysti lapsia ja lapsenmielisiä ilahduttaa yläkentän farmi maatilan eläimineen. Messulauantaina lapsille on erityisohjelmaa, kun Minifarmille saapuvat ihka aidot muumit. Muumipeikon kanssa esiintymään saapuvat sekä Pikku Myy että Nuuskamuikkunen, ja esitysten jälkeen tiedossa on lapsille myös lämpimiä muumihaleja. – Muumit esiintyvät lauantaina kaksi kertaa, Ihala kertoo. Farmialueella on lisäksi molempina päivinä ratsastusnäytöksiä ja koirien agility- ja toko-näytöksiä. Messuhallin lavalla nähdään viikonlopun aikana luentoja ja työnäytöksiä eri aiheista. Vanhoihin maalaustekniikoihin tutustuttaa lauantain työnäytöksissään Mestarientisöijät ry:n Olli Koiranen ja maisemasuunnittelija Tiina Kortelainen luennoi lavalla sunnuntaina. Kortelaisen aiheina ovat hyötypuutarhan perustaminen ja kompostointi. Rakennusalan toimijoiden määrä on noussut tapahtumassa vuosi vuodelta ja tänä vuonna messuilta löytyykin ennätyspaljon asiaa rakentamisesta. Koneita ja laitteita on tarjolla jälleen ruohonleikkurista traktoreihin, ja sisustusratkaisuja on esillä sekä sisä- että ulkotiloihin. – Tavoitteena on ollut tehdä mahdollisimman monipuolinen messukattaus ihan kaikille parvekepuutarhureista isoihin ammattilaistoimijoihin, sekä pitää tietysti huoli siitä, että perheen pienimmät viihtyvät, Ihala linjaa. Minifarmi järjestetään Uudenkaupungin jäähallissa ja sen ympäristössä 18.-19.5.