Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Sodista kammottavin

”Mieleen nousee kiitollisuus, anteeksianto, ystävyys, toveruus, oikeudenmukaisuus, kunnia, uhrautuvaisuus, lohdutus ja toivo. Jokaisella ihmisellä on menetettävänä vain yksi elämä. ” Näin tiivisti ajatuksiaan rovasti Esko Laine Suomen käymistä sodista Nousiaisissa kaatuneiden muistojuhlassa 20.5. Rovasti otti esille myös vuoden 1918 sisällissotamme: ”Punaisten kuolemat olivat yhtaikaa sekä muistettuja että vaiettuja, unohdettuja että kiellettyjä. Hautapaikkoja ei juuri tiedetty ja jos tiedettiinkin, surutyötä ei voitu tehdä. Muistomerkkien pystyttämien oli pitkään kielletty.” Nyt kun muistelemme vuoden 1918 tapahtumia kannattaa muistaa, että yhä selvemmäksi ja selvemmäksi vuosien mittaan on tullut se, että missään tapauksessa tuo punaisten ja valkoisten käymä sota ei ollut ainakaan vapaussota, jota nimeä Lauri Väättänen kolumnissaan 22.5. käyttää. Se oli kansalaissota, jossa suurimmat vääryydet tehtiin sodan jo päätyttyä. Esimerkiksi varsinainen tappotyö alkoi noilla vankileireillä, jonne suljettiin myös naisia ja lapsiakin. Vasta nyt alkaa selvitä, millaisia hirveyksiä noilla leireillä tapahtui. Yksi suurimmista vankileireistä sijaitsi Hennalassa. Marjo Liukkonen keskittyy uudessa tutkimuksessaan naisvankien kohtaloihin. Liukkosen tutkimuksen mukaan Hennalassa tapahtui Suomen historian suurin naismurha: yli 220 nuorta naista menetti siellä henkensä. Kirjassaan Hennalan Naismurhat 1918 Marjo Liukkonen tuo ensi kerran esiin kuinka laiton kenttäoikeus valikoi teloitettavat naiset, se kertoo lapsivangeista, nälästä, vankien raiskaamisesta ja pahoinpitelystä, mielivaltaisesta tappamisesta. Teos perustuu laajaan arkisto- ja muistitietoaineistoon. Tuula Nikala-Soiha KM