Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Masku hillitsisi sairaanhoitomenoja

Maskun kunta vaatii perusteellista ja kriittistä tarkastelua erikoissairaanhoidon kustannusten hillitsemiseksi. Kunnanhallitus toteaa lausunnossaan sairaanhoitopiirille, että hoitoketjujen suunnittelu on tärkeä osa kustannustehokkuutta, jotta vältytään päällekkäiseltä työltä ja parannetaan asiakaslähtöisyyttä. Lausunnon mukaan erikoissairaanhoidon kattavampia lähipalveluja on mietittävä potilaiden ja asiakkaiden tarpeen sekä kustannustehokkaan järjestämisen näkökulmasta. Masku perustelee toimintatapojen uudistamistarvetta muun muassa kuntien taloudellisen liikkumavaran kaventumisella, hoitomenetelmien kehittymisellä ja väestön ikääntymisellä. Kunnan mukaan erikoissairaanhoidon menojen kasvu ei saa ylittää kuntien verorahoituksen kasvua.