Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Ainutlaatuinen konsepti Suomessa

’ ’On meillä kangasta leveätä ja kaitaa. On ruutua, pilkkua sekä raitaa. Niistä housua, mekkoa että paitaa, tekee se, joka parhaiten taitaa ”. Näin riimitteli Leena Gustafsson Suomen Punaisen Ristin Mynämäen osaston Apuommel-kerhon 10-vuotisjuhlanäyttelyyn, joka oli toukokuun alkupuolella esillä Palvelutalo Tainiolan kabinetissa. Parinkymmenen tekijän joukko oli saanut vuoden aikana aikaan melkoisen määrän lasten vaatteita ja peittoja toimitettavaksi SPR:n logistiikkakeskuksen kautta katastrofialueille: ommeltuja vaatekappaleita noin 300 ja neulevaatteita noin 250. – Itsekin hämmästyimme, että onko niitä näin paljon, kun keräsimme ne kaapeista ja laatikoista tänne näyttelyyn, toteaa Seija Amberla.   Kaikki on tehty lahjoituskankaista ja -langoista. – Niitä on tasaisesti tullut tämän kymmenen vuoden aikana. Melkein niin että aina kun on ollut jostakin pulaa, aina niitä on juuri silloin jostain tupsahtanut, Gustafsson kertoo. Näin on käynyt myös tekeville käsille: kun yksi on jäänyt kerhosta pois, on jostakin ilmaantunut uusi. Kerhon vahvuus on noin 20. Jokainen tekee vaatteita pääasiassa omaan tahtiinsa kotonaan, ja yhteisiä kokoontumisia on vanhalla yhteiskoululla SPR:n toimitiloissa joka toinen keskiviikko.     Mynämäen Apuommel-kerho on SPR:ssä koko Suomen mittakaavassa uniikki konsepti. Leena Gustafsson kehitti sen käydessään SPR:n vapaaehtoistoiminnan ohjaajien promokoulutuksessa. – Siellä kysyttiin esitehtävässä, että mitä minä voisin tarjota. Olin juuri valmistunut vaatetusartesaaniksi eli kankaat ja langat olivat lähellä sydäntä, ja mietin teoriassa miten tällainen voisi toimia. Syksyllä tuli toista kautta tietoa, että olisi valtava määrä lahjoituskankaita. Kun nämä kaksi asiaa yhdistyivät, kerhoajatus toteutui, Gustafsson kertoo. Kerhon toiminta perustuu SPR:n omaan lastenvaatteiden kaavasarjaan. Vaatteet on suunniteltu helpoiksi tehdä ja myös helppohoitoisiksi. – Niissä on esimerkiksi hyvin vähän mitään kiinnittimiä kuten nappeja tai neppareita, joita olisi hankala korjata, jos ne menevät rikki. Koska kerholaiset eivät tiedä tulevien käyttäjien tarkkaa kokoa, vaatteiden mitoituksessa ei tarvitse olla pilkuntarkka. – Tehdään siitä kankaasta mitä meillä on sen kokoinen kuin siitä tulee, ja jos ei yksi kangas riitä, yhdistellään. Kerholaisista on kehittynyt erilaisia ”mestareita”. – Esimerkiksi Seija pitää poikien puolia ja tekee housuja. Sitten meillä on esimerkiksi sukka- ja lapasmestari, peittojen sommittelumestari, mekkomestari ja tilkkumattomestari. Jokainen saa keskittyä siihen mitä osaa, ja jakaa tehtäviä sitten muille. Yhteistyö kerhossa on kehittynyt valtavan hienoksi, Gustafsson kiittelee.     Apuommel-kerhossa toimikaudella 2018–19 syntyneet ompelutuotteet: housuja 92, shortseja 11, liivihameita ja mekkoja 23, t-paitoja ja kangaspaitoja 95, huppareita 5, puolihameita 15, trikoopipoja 10, kypärämyssyjä ja vauvalakkeja 30, vauvojen toppatumppuja 20 paria. Neuletuotteet: villasukkia 153 paria, lapasia 27 paria, tupsupipoja 15, vauvojen sukkia ja tumppuja 50 paria, vauvanuttuja 13 ja neulepalapeittoja 35. Lisäksi kestositeitä 450 kappaletta, liivinsuojia, kestovaippojen lisäimuja ja lakanoita Vaaka ry:lle. Erilaisia myyntituotteita: tilkkupeittoja, pussukoita, kasseja, tyynynpäällisiä ym. Myyntituotteista saadaan pesämunaa kuminauhojen ym. tarvikkeiden ostoon.   Apuommel-kerhossa toimikaudella 2018–19 syntyneet ompelutuotteet: housuja 92, shortseja 11, liivihameita ja mekkoja 23, t-paitoja ja kangaspaitoja 95, huppareita 5, puolihameita 15, trikoopipoja 10, kypärämyssyjä ja vauvalakkeja 30, vauvojen toppatumppuja 20 paria. Neuletuotteet: villasukkia 153 paria, lapasia 27 paria, tupsupipoja 15, vauvojen sukkia ja tumppuja 50 paria, vauvanuttuja 13 ja neulepalapeittoja 35. Lisäksi kestositeitä 450 kappaletta, liivinsuojia, kestovaippojen lisäimuja ja lakanoita Vaaka ry:lle. Erilaisia myyntituotteita: tilkkupeittoja, pussukoita, kasseja, tyynynpäällisiä ym. Myyntituotteista saadaan pesämunaa kuminauhojen ym. tarvikkeiden ostoon.