Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Harrastustoimintaa ja yhteisöllisyyttä – Maskussa ensimmäistä kertaa harrastemessut

– Masku ei ole iso kunta, mutta Masku on hyvin aktiivinen kunta, totesi maakuntajohtaja Kari Häkämies avajaispuheessaan. Maskun Lions Club ja Maskun kunta järjestivät sunnuntaina yhdessä ensimmäistä kertaa harrastemessut Hemmingin koulun tuntumassa. – Tavoite on tuoda esille eri harrasteita ja tuoda yhteisöllisyyttä Maskuun, Maskun Lionsien sihteeri sekä tapahtuman pääkoordinaattori Olli Mäkelä kertoi. Messuilla maskulaisilla seuroilla ja yhdistyksillä oli mahdollisuus esitellä toimintaansa kuntalaisille. Mukana messuilla oli yli 30 toimijaa: seuroja, yhdistyksiä ja kunnan edustajia. Lisäksi paikalla oli yritystori, jossa halukkaat yritykset edustivat kojuillaan. Tekemistä löytyi kaiken ikäisille, mikä näkyi myös laajassa kävijäjoukossa. Perinteisten musiikin, jalkapallon, salibandyn, 4H-yhdistyksen ja partion lisäksi messuilla pääsi tutustumaan myös muun muassa tekstiilitaitoon, moottoripyöriin, teatteriin, avantouintiin, pienveneisiin ja kamppailulajeihin. Katajan rastilla leikittiin ja jumpattiin lasten kanssa, partiolaisilta pystyi ostamaan vappupalloja ja 4H-yhdistys oli kehittänyt pisteelleen pakopelin ja seikkailuradan. Emma ja Minja pääsivät testaamaan sammutusletkun käyttöä, sekä miltä tuntuu istua pienessä paloautossa. – Jännittävä, mutta liian pieni, tytöt nauroivat pientä paloautoa. Tyttöjen harrastuksiin päiväkodin lisäksi kuuluu tanssi ja jumppa, mutta silti messujen ohjelma kiinnosti.   – Kaikkiin, tytöt vastasivat miettiessään mihin haluavat tutustua. Messuilla kojujen lisäksi päälavalla viihdyttivät juontajat Rene Ahonen ja Kike Elomaa, Ahdin ja Roopen rumpuesitys sekä koululaisten monet bändit. Sisätiloissa esiintyivät Nousteprassi, Maskun musiikkiyhdistyksen oppilaat sekä Maskun Katajan voimistelijat. Harrastemessujen jatkosta ei ole vielä lyöty mitään lukkoon. – Jos seurat ja yhdistykset vaan kokevat, niin otetaan ensi vuonna uudestaan, suunnitteli Mäkelä. Mäkelän mukaan jatkossa yritykset voisivat tulla vahvemmin mukaan ja messuista voisi tulla harrastemessujen sijaan Maskun messut.