Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Nousiainen kritisoi sairaanhoitomaksuja

Nousiaisten kunta suhtautuu kriittisesti Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin jäsenkuntien maksuosuuksien nousuun. Kunnanhallitus huomauttaa lausunnossaan, että maksujen kasvulla on merkittäviä vaikutuksia kunnan talouteen ja palvelutuotantoon, jos osuudet nousevat vuositasolla esitetysti 2,0–2,5 prosenttia. Nousiainen maksoi viime vuonna erikoissairaanhoidon palveluista runsaat 5,5 miljoonaa euroa. Jos maksuosuus kasvaisi ensi vuonna esimerkiksi kaksi prosenttia, lisäkustannuksia tulisi noin 110 000 euroa. Kunta muistuttaa, että viime vuosina merkittävin kasvu terveyspalvelumenoissa on ollut erikoissairaanhoidossa, ei perusterveydenhuollossa. Nousiainen vaatii erikoissairaanhoidon kustannusten hillitsemiseen perusteellista ja kriittistä tarkastelua. – Kuntien taloudellisen liikkumavaran kaventuminen, hoitomenetelmien kehittyminen, väestön ikääntyminen ja kansallinen normiohjaus edellyttävät toimintatapojen uudistamista. Kuntatalouden tiukat raamit on huomioitava ja tämän vuoksi erikoissairaanhoidon menojen kasvu ei saa kunnissa ylittää muiden menojen keskimääräiseksi nousuksi hyväksyttävää tasoa, lausunnossa todetaan.