Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Terttu-Tellervo auttaa koululaisia oppimaan

Terttu-Tellervolla on kaulassaan Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n huivi. 2-vuotias metsästyslinjainen musta labradorinnoutaja seuraa tarkkaan omistajaansa, koulunkäynninohjaaja Petra-Paula Corsini-Rautalinnaa  ja ympärillä pyöriviä koululaisia. Koira tökkää oppilaiden pyynnöstä tuolilta alas nopan, ja oppilaat saavat vastattavakseen sen mukaisia kysymyksiä: – Mikä on koiran luovutusikä? Mikä on pentu englanniksi? How many legs does Terttu-Tellervo have? Mynämäen Laurin alakoulun pihalle kokoontuneet koululaiset vastaavat kysymyksiin, ja oikein vastanneet saivat Terttu-Tellervolta pienen palkinnonkin. Laurin koulussa on tehty koira-avusteista pedagogiikkaa maaliskuusta lähtien. Terttu-Tellervo käy yhdessä Laurin yläkoulun luokassa kerran viikossa auttamassa oppilaita oppimaan. Kuluvan viikon keskiviikkona vietettiin Suomen Kennelliiton järjestämää valtakunnallista Koiranpäivää, ja sen kunniaksi Corsini-Rautalinna näytti Terttu-Tellervon kanssa parilla välitunnilla ala- ja yläkoululaisille, että mitä kaikkea kasvatuskoiran kanssa voi koulussa tehdä. – Jos vaikka jonkun oppilaan mielestä matematiikka on vaikeaa tai tylsää, niin koira voi olla tukena. Kun oppilas jaksaa tehdä tehtävän, hän saa tehdä koiran kanssa jonkin kivan tempun esimerkiksi, Corsini-Rautalinna kertoo. Näytöksessä esitettiin myös, miten oppilaat voivat piilottaa tehtäväkääröjä, ja Terttu-Tellervo sitten etsii kääröjä. Koululaisille esiteltiin myös kuvakortteja, joilla voidaan harjoitella vaikka ruotsin adjektiiveja tai käyttää kortteja tunneopetukseen avuksi miettimään miltä itsestä tai muista tuntuu. – Se on kumma juttu, mutta oppilaalle on mukavampi tehdä koiran valitsema tehtävä kuin opettajan tai ohjaajan valitsema, Corsini-Rautalinna kertoo.     Kasvatuskoiran oloon luokkatilanteessa on aina tavoite, koira ei pelkästään vain hengaile luokassa. – On mietitty koko ryhmän ja yksittäisten oppilaiden haasteita ja tavoitteita. Haasteita voi olla esimerkiksi motivaatiossa tai sosiaalisissa suhteissa. Moni on kysynyt Corsini-Rautalinnalta, että miten oppilaat pystyvät keskittymään opiskeluun, kun luokassa on koira? Käytäntö on osoittanut, että kun uutuudenviehätys on ohi, koiran läsnäolo nimenomaan rauhoittaa luokkatilannetta ja oppilaiden on helpompi keskittyä. Stressaavilla jopa kortisolitaso laskee. Kasvatuskoira voi olla apuna myös motorisissa haasteissa. – Esimerkiksi sorminäppäryyttä voi harjoitella kun puetaan valjaita tai rasvataan tassuja. Koira voi myös olla liikunnassa motivaationa ja tukena. Koiran kanssa oppii myös empatiaa. Koirasta on helppo pitää ja tehdä tehtäviä, kun se ei arvostele eikä kommentoi. Terttu-Tellervolle koulumaailma on tuttu pennusta asti. Petra-Paula Corsini-Rautalinna oli resurssiopettajana Mynämäessä Leinikin erityisopetusyksikössä, ja Terttu-Tellervo oli mukana tottumassa kouluympäristöön ja oppimassa rauhoittumaan. – Innostuin kun näin, miten koira vaikutti luokan ilmapiiriin ja oppilaisiin. Lähdin selvittämään, miten siitä saisi virallista ja löysin Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n. Hyvää tuuria oli, että pääsimme koulutukseen ensimmäiselle vuosikurssille, jonka opetushallitus rahoittaa. Terttu-Tellervo on jo läpäissyt soveltuvuuskokeen ja saa käyttää kasvatuskoira-nimikettä. Syksyllä on vielä koulutuksen päättävä työnäyte. – Terttua koulutetaan töiden lisäksi myös etsimään metsästä ihmisiä ja sinne pudonneita tavaroita, Corsini-Rautalinna kertoo. Kasvatus- ja kuntoutuskoirat työskentelevät kasvatus-, sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisten työparina eri aloilla ja asiakasryhmien kanssa. Kasvatus- ja kuntoutuskoirien työn tarkoituksena on lisätä ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Koira-avusteinen toiminta perustuu koiran ja asiakkaan välille muodostuvaan ainutlaatuiseen vuorovaikutussuhteeseen. Koirien soveltuvuus työhön testataan koiran ollessa vähintään vuoden ikäinen. Työhön soveltuvat koirat jatkavat harjoittelua oikeassa työympäristössään ja suorittavat ohjaajansa kanssa työnäytön. Hyväksytyn työnäytön ja ohjaajan hyväksytysti suorittaman koira-avusteisen työmuodon täydennyskoulutuksen myötä koirakko saa käyttää Kasvatuskoira tai Kuntoutuskoira nimikettä. Lähde: Suomen Kennelliitto ja Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry