Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Piikatyttö lähti itärajalta kokeilemaan elämää Taivassaloon

Taivassalolaisella Ester Varjosella on nuorille tytöille yksi neuvo: Älä koskaan mene piiaksi sukulaiselle. Sukulaiset olettavat, ettei työstä tarvitse maksaa palkkaa. Varjonen oli lähtenyt kotoaan Polvijärveltä 15-vuotiaana piiaksi setänsä perheeseen Tohmajärvelle, mutta alkoi pohtia, olisiko muualla parempi. Seikkailunhalu kutsui katsomaan, millaista olisi Suomen toisella laidalla. – Huomasin Maaseudun tulevaisuudesta ilmoituksen, jossa etsittiin palvelijaa Taivassaloon, ja hain kartalta, missä se on. Äidilleni en kertonut mitään, vaan laitoin matkan varrelta Helsingistä kortin postiin, Varjonen kertoo. Muuttomatkasta on nyt kulunut 78 vuotta. Silloin elettiin välirauhan aikaista kevättä vuonna 1941. – Itäraja tuli Tohmajärvellä lähelle. Karjalasta tuli paljon ihmisiä ja eläimiä, joita koetettiin majoittaa minne mahtui. Talvisodan valo ja kolina ylsi Tohmajärvelle saakka, ja kerran näimme ilmataistelun läheltä. Meidätkin oli määrätty lähtemään, mutta emme kerenneet. Matkalla Taivassaloon Varjonen katseli kukkivia omenapuita ja ajatteli tulleensa paratiisiin. Uudessa kodissa Varjonen auttoi tilan töissä, joihin sairastunut emäntä ei pystynyt. Pian Varjonen tapasi tulevan aviopuolisonsa Erkin . – Hän oli ollut samassa talossa renkinä ennen sotaa, ja tuli lomalla käymään. Hän kysyi, saako hän kirjoittaa minulle, ja sehän oli minulle nannaa, koska olin Taivassalossa vielä outo. Murre oli niin erilaista, että ajattelin ovatko kaikki ihmiset ympärilläni näyttelijöitä, Varjonen sanoo. Nuoripari käveli Erkin lomien aikaan maantietä pitkin edes takaisin, sillä heillä ei ollut paikkaa, mihin mennä. Kun Varjonen vaihtoi piiaksi pappilaan, muuttuivat tapaamisetkin vapaammiksi. Pariskunta meni naimisiin viimeisenä sotakesänä vuonna 1944. – Pääsimme muuttamaan kirkonkylälle erään vanhan rouvan kamariin. Se oli niin pieni, että tavaramme olivat arkussa pöydän alla. Pikkuhiljaa pääsimme muuttamaan isompiin asuntoihin. Nykyiseen kotiin muutimme vuonna 1954. Kun nuori, silloin kolmilapsinen perhe muutti omaan taloon, oli se kaikille vapauttavaa. Talojen palkollisina ja myöhemmin seurantalon ja terveystalon talonmiehen töissä käskijöitä oli ollut monta. – Erkki julisti menevänsä tuohon kalliolle huutamaan, että hänpä valmistaa täällä kiljua, eikä kukaan häntä kiellä! Eikä hän edes juonut viinaa, Ester Varjonen nauraa. Puolison kuoltua 40 vuotta sitten ja kuopuksen muutettua pois kotoa on Ester asunut yksin. – Viime vuonna istutin vielä perunaa pihalle, mutta nyt en taida enää jaksaa. Kävin pyrkimässä vanhainkotiin ja pääsisinkin sinne. Puhelivat kuitenkin, että tässä on kesä vastassa. Pääsen taksikyydillä kauppaan ja saan kotiin siivousapua, hän kertoo. Harrastustaan lukemista Varjonen ei ole jättänyt. Nyt työn alla on sotavangeista kertova Ira Vihreälehdon Kunnes rauha heidät erotti. – Kun siskoni meni kiertokouluun, änkesin mukaan, koska muuten olisin jäänyt yksin. Opin siellä lukemaan neljävuotiaana. Olisin mielelläni opiskellut, mutta se olisi ollut sula mahdottomuus, koska perheeni ei ollut varakas ja asuimme syrjäkylällä. Mutta on näinkin pärjännyt. Ikä: 97 Asuinpaikka: omakotitalo Taivassalossa Perhe: neljä lasta ja kymmenen lastenlasta Työ: entinen karjakko Harrastukset: lukeminen ja käsityöt Unelmoi: että lapset menestyisivät maailmalla